Täällä asuu Lundia

Rottinkinen kaappi on saatu valmistajalta: Lundia

Tämä kotimainen helmi kestää todistetusti aikaa.

Olen ostanut Tori.fi:stä kaksi vanhaa Lundian lipastoa ja suunnitellut joskus hiovani ne hiomakoneella uuteen uskoon. Meillä oli Lundian hyllyt ja lipastot meidän lapsuuden kodissa  ja rakastan niitä edelleen. Mielestäni kellastuva mänty on ollut pitkään tosi aliarvostettu materiaali! Kaikki ihanat mäntymökkilattiatkin ja seinät, ah I love them! Tulee mieleen joku ihana Aallon koti tai Villa Mairea, jossa on paljon lämpimiä puupintoja.

Vanhojen Lundia lipastojen laadun huomaa siitä, että vaikka niitä aika usein säilytetään lasten huoneissa, ne ovat ajan saatossa vain patinoituneet entistä viehättävämmiksi. Meidän lapsi on jo ehtinyt piirtää eteisen Lundiaan liidulla, mutta en ole jaksanut poistaa töherrystä. Jotenkin puu on niin kaunis ja sen pinta niin lämmin ja ihana, että sininen sotku sen kyljessä on vaan jotenkin hauska.

 

Eteisen Lundia-laatikostossa näkyy ihanasti ajan patina.

Meidän kotona myös sekoitetaan puulajeja erittäin ennakkoluulottomasti. Meidän lattia on tammiparkettia ja meillä on tiikkijalkainen valaisin, koivusta tehtyjä Verson säilytyslaatikoita ja pärekoreja, Lundian uutta ja vanhaa mäntyä ja mun mielestä ne sopii kaikki aivan hyvin yhteen.

Toisaalta olen myös puutarhassa aika sellainen ”kaikki sopii kaikkeen” istuttaja, enkä yhtään tiukka minimalisti. Päinvastoin: mun mielestä eri puulajien sävyt korostavat puun kauneutta ja elävää pintaa. Me harkitaan myös keittiörempan yhteydessä, että tekisimme tammiset keittiön kaapit, joihin tulee saarnista taso. Maybe.

Oikealla: Löysin Torista Lundian valmistaman vanhan työtuolin! Se on koivua. Työpöytänä toimii Artekin linoleumpöytä, sekin on second hand -ostos.

Lundia on kotimainen perheyritys joka on perustettu vuonna 1948. Myös kaikki uudet tuotteet valmistetaan Suomessa. Sain Lundialta uudesta rottinkimallistosta kaapin meidän työhuoneeseen. Rottinkimallisto valmistetaan Riihimäellä ja laitetan kokoon Hausjärvellä. Ovia löytyy monessa eri koossa, ja oman kokonaisuuden voi tilata itselleen sopivaan mittaan.

Meidän talo on vuonna 1965 rakennettu, vähän funkkishenkinen, ja tänne sopii kaikki matala ja vaakalinjainen, joten matala rottinkikaappi oli meille perfetto.

Uusi rottinkikaappi on vielä vaalean värinen, mutta sen sävy tulee varmaankin ajan kanssa jonkin verran lämpenemään. Nyt vaalea puu sopii ihanasti työhuoneen sävyihin ja on tosi fresh!

Lempparimaterialeja: rottinki, paperi ja puu. BTW: mun unelmissa tekisin jotain taidetta paperista ja puusta jonain kesänä / vuonna / joksus elämässä.

Puusta valmistetut huonekalut ovat käytössä ihania, koska ne tuntuvat ”lämpimiltä”, niitä on mukava koksettaa ja jos puu kolahtaa johonkin, on siitä kuuluva ääni lämmin ja kotoisa, eikä kalskahtele ikävästi. Se on kaikille aisteille miellyttävä, kestää aikaa ja käyttöä ja puisia huonekaluja on aina mahdollista myös huoltaa.

Voi ajatella niin, että jos käytettyjen huonekalujen myyntialustoilla löytyy usein jonkun brändin tuotteita ja ne ovat edelleen relevantteja ja hyvässä kunnossa, on onnistuttu tekemään jotain hyvää ja tarpeellista.

Oon vähän kyllästynyt maljakoihin juuri nyt ja laitan kukat mieluiten ämpäriin. Sen muoto on täydellinen!

More to read

Helmikuun helmet

Kirsikka Simberg

Mitä kuuluu helmikuu!

Musla loves: Bukowskis Modern Masters

Mia Frilander

Suosikkimme syksyn kiinnostavimmasta taide ja design-huutokaupasta.

Musla Iittala

Jouluvalmisteluja

Kirsikka Simberg

Lista jouluisia asioita, jotka ilahduttavat juuri nyt.

Annaleena Hakolan kotona

Kirsikka Simberg

Inspiroitumassa Hakolan uuden toimitusjohtajan kotona ja vaatekaapilla.