
Taideasiantuntija kertoo mitä huutokaupassa kannattaa huutaa
Yhteistyössä: BukowskisJos etsit ekologisia, persoonallisia ja kestäviä kodinesineitä, suuntaa katseesi Bukowskille.
Bukowskis huutokauppahuoneen asiantuntija Johanna Lindfors kertoo, mitkä esineet ovat juuri nyt erityisen kysyttyjä, millaista taidetta kannattaa huutokaupoista ostaa ja saako taidelautaselta syödä voileipiä.
Millaiset kodinesineet ovat erityisen suosittuja huutokaupassa? Onko jotain trendejä havaittavissa?
Suomalainen taidelasi on ollut todella suosittua jo viimeiset 10 vuotta ja se myy edelleen. Siitä ollaan kansainvälisestikin kiinnostuneita, varsinkin japanilaiset ostavat sitä hulluna. Kannustan usein sellaisia ihmisiä, joita huutokauppaan mukaan lähteminen jännittää, aloittamaan juuri design-lasista. Lasiesineet ovat helposti lähestyttäviä, mutta tuovat paljon iloa. Signeeratun esineen arvo saattaa säilyä, mutta kaikki ostoksen kannattaa aina tehdä sydämellä.
Mitä designlasilla tarkkaan ottaen tarkoitetaan?
Tunnettujen tekijöiden tuotantoa, kuten Timo Sarpanevaa, Tapio Wirkkalaa ja Kaj Franckia 50- ja 60-luvulta.
Millaisissa hinnoissa tällaiset designlasiesineet liikkuvat?
Jo 150:llä eurolla voi tehdä hyviä löytöjä!
Onko taidelasi- ja taidekeramiikkaesineet tarkoitettu käyttöesineiksi vai katseltavaksi? Saanko syödä voileipiä mun taidekeramiikkalautaselta?
Saat syödä. Todellakin käyttöön vaan, jos siltä tuntuu. Suomalaiset designerit ovat alun perin tehneet taidelasiesineet nimenomaan taide-esineiksi. Mutta ne ovat kyllä kaikki täysin käyttöön kelpaavia esineitä. Hyvä esimerkki tästä on Timo Sarpanevan Orkidea-vaasi, joka on muuten valittu vuonna 1954 Milanon triennaalissa maailman kauneimmaksi esineeksi. Se on upea veistos sellaisenaan, mutta myös aivan mieletön yhden orkidean vaasi.

Vaihtelevatko huutokaupassa haluttujen esineiden trendit paljon?
Kyllä, jonkun verran. Mutta trendit muuttuvat usein aika verkkaisesti, noin 5-10 vuoden aikajänteellä. Kymmenen vuotta sitten 50-luvun tanskalainen design ei ollut yhtään niin kiinnostavaa ihmisten mielestä kuin nyt. Myös ryijyjä ja kankaita ostettiin ennen enemmän. Toisaalta nyt ryijyt saattavat hyvinkin tehdä pian paluun. Myös itämaiset matot ovat tällä hetkellä kysyttyjä.
Olen etsinyt omaan kotiini taidetta huutokaupoista ja yllättynyt iloisesti Bukowskin valikoimasta. Tylsän tusinasisustustaulun sijaan tuntemattomankin taiteilijan original art work kiinnostaa paljon enemmän ja löytöjä voi tehdä tosi edullisesti. Mitä neuvoja antaisit ihmiselle, joka haluaa ostaa kotiin vaikkapa maalauksen huutokaupasta?
Rohkeasti vain! Hankinnat kannattaa tehdä sydämellä, valitse jotain mikä puhuttelee sinua. Teoksen kannattaa myös aina olla signeerattu. Suosittelen myös perehtymään taiteilijan muuhun tuotantoon, jotta selviää, onko kyseinen teos taiteilijalle tyypillinen, vai kenties tyylistä poikkeava.
Se tuo myös paljon lisäarvoa itselle, jos tuntee vähän taustoja, saa tavallaan hyvän taustatarinan teokselle.
Kyllä. Varsinkin taidetta ostettaessa olen useamman kerran törmännyt sellaisiin henkimaailman asioihin, joista puhuttaessa jokainen voi tietenkin itse päättää, uskooko niihin vai ei. Kun olemme asiakkaan kanssa löytäneet teoksen, josta hän on kiinnostunut ja ryhtyneet tutkimaan teoksen alkuperää ja historiaa, olemme löytäneet käsittämättömiä yhtymäkohtia taiteilijan tai teoksen ja ostajan välillä. Ikään kuin teos olisi jo valmiiksi puhutut ostajalle: mä oon sun. On vaikkapa selvinnyt, että taulu on ollut ostajan suvussa jo aikaisemmin ilman, että hänellä on ollut siitä mitään tietoa.

Vinkki: “Aloita näyttelyissä tai näytöissä käydessäsi taiteen katsominen niistä teoksista, joista et pidä. Se kehittää silmää. Pohdi, miksi et pidä kyseisestä teoksesta. Myös designesineitä voi arvioida näin. Se on opettavaista. ”

Oletko joskus löytänyt huutokauppaan jotain ihan super erityistä, joka on jäänyt mieleesi?
Paavo Tynellin Lumihiutale-kattokruunu oli ihan mieletön, taianomainen esine. Myös Eero Järnefeltin Pyykkiranta-niminen teos, jonka myimme erääseen yksityiskokoelmaan, on jäänyt mieleeni. Silloin ajattelin, että vitsi ton kun olisi saanut museoon. Mutta toisaalta on hienoa, että taulu saa elämän jonkun kodissa ja on tavallaan “käytössä”. Tietyssä mielessä taulun historia päättyy, kun se päätyy museoon. Sitten se on siinä.
Miksi joskus vanha tai käytetty tuote on uutta arvokkaampi?
Materiaalien laatu ja harvinaisuus vaikuttavat asiaan. Alvar Aallon Savoy-maljakko on hyvä esimerkki tästä. 30-luvun alkupään tuotanto on ihan erityisen arvokasta, sillä ne kappaleet ovat niin harvinaisia. Myös lasimassa oli erilaista silloin.
Neljä löytöä etsivälle:
Valitsin Bukowskis-nettikaupasta jotain mielestäni ihania juttuja, jotka ovat osuneet silmään valikoimaa selaillessani. Olen metsästellyt meidän mökille huonekaluja ja etsiessäni ihastellut monen montaa esinettä. Kauniita vanhoja tavaroita. Niin sielukkaita. En löytänyt vielä meidän ruokapöytää tai ruokapöydäntuoleja, mutta esineitä, joita on ollut silti ihana katsella. Tässä ne ovat.
Tämä Tynellin pöytävalaisin! Lääh ja lääh, niin kaunis!
Tämä Kaj Franckin karahvi ja lasit -setti on upea.
Nämä eivät löydy Helsingin varastolta, mutta ennustan art deco -huonekalujen paluuta. Nämä ovat niin kauniita!
Ripustin juuri meidän keittiöön vanhan öljyväriasetelman, jota pidin ennen liian tummana ja ”vanhan” näköisenä, mutta meidän uudehkossa keittiössä se onkin tosi hieno. Tässä Väinö Kamppurin maalauksessa on mielestäni kauniit sävyt.
-
-
Kirsikka Simberg
Hei mahtavaa, että oot kunnostautunut just taide-esineiden ostajana!! Mulle se oli uus idea, mietin just sitä, että miksi ikinä ostaisin vaikkapa Ikeasta julisteen, kun huutokaupasta voi tehdä ainutlaatuisia ”oikeita” taidelöytöjä. (Kuka sen nyt määrittääkään, mitä oikea taide on, mutta you get mah point)
Varsinkin kaikki kauniit öljyväriteokset, joissa on tosi hienot kehykset on musta ihan mielettömiä, mutta myös veistos olis kyllä hieno. -
sannamaija
Minun heikkouteni ovat vanhat valaisimet. Bukovskis-nettikaupasta niitä olen löytänyt viime aikoina useita, toinen toistaansa hienompia ja huomattavasti edullisempia ja persoonallisempia, kuin uudet designvalaisimet!
-

More to read

Kirja, jonka ansiosta lopetin kehoni vihaamisen
Mia Frilander
Minulla ja urheilulla on monimutkainen suhde ja tämä juttu kertoo siitä.
Ah Bukowskis on ihana! Olen huutanut tuntemattoman taiteilijan asetelman ja ihanan patsaan ja muutaman huonekalun. Esineet ovat nimenomaan sielukkaita. Meillä ei ole kotona melkein mitään uutena ostettua ja jotenkin se tuo sisustukseen kerroksia ihan omalla tavallaan.