Jos siellä on nyt joku superior-lukija, joka ei tiedä mikä vaatekriisi on, niin selitän teille:

Vaatekriisi = tila, jossa siitä kärsivä ei löydä mitään päällepantavaa ja tuntee itsensä väärin edustetuksi kaikissa omistamissaan vaatteissaan.

Vaatekriisi voi tietämättömän korvaan kuulostaa pinnalliselta hömpötykseltä, mutta tosiasiassa kyseessä voi olla hyvinkin syvällinen sisäinen kamppailu: Kuka minä olen? Mihin mä oon menossa? (Ja, okei: Miks mä näytän tältä?) Se voi olla hämmentävää ja turhauttavaa. Vaatekriisin toisesta lajityypistä, joka johtuu yleensä siitä, että kriisiin joutunut kärsii oudoista hormoniepätasapainoista – tai on darrassa –  kirjoitin aikaisemmin täällä.

Syvällisempien kysymysten äärellä painiskelevat saattavat esimerkiksi sesonkien vaihtuessa kyseenalaistaa oman tyylinsä ja sen kautta minuutensa. Silloin kyseessä on ehkä pohdinta siitä, mitä muuta uusi sesonki tuo tullessaan. Noin niinkuin elämässä. Kuka olen? Mihin mä oon menossa?

Olimme eilen Mian kanssa lounalla ja keskustelimme juuri tästä; oudoista tyylikokeiluista, virheostoksista, muutoksen kaipuusta ja siitä, mihin olemme menossa.

Klassinen muutosrituaali on hiusten leikkaaminen. Elokuvissa naiset, joiden elämässä tapahtuu jotain dramaattista, leikkaavat hiuksensa keittiösaksilla ja lopputulos on aina yllättävän upea. Itsehän leikkasin yläasteella oman tukkani lyhyeksi ja lopputulos ei ollut yllättävän upea, vaan ennalta-arvattavan kamala. Kesti tosin monta vuotta ennen kuin tajusin sen.

En voi vielä paljastaa millaista, mutta myös Mia suunnittelee drastista hiusmuutosta. Siihen ei kyllä onneksi liity keittiösakset: “Haluun vaan mennä sinne kampaajalle ja uudelleen syntyä sieltä, kuin feenix-lintu”.

Oma tapani selviytyä syksyisestä muutoksenkaipuusta on keskittyä olennaiseen ja karsia kaikki ylimääräinen: aion seuraavat kaksi viikkoa pukeutua vain mustiin housuihin ja valkoiseen t-paitaan. Valkoinen, hyvin istuva ja sileäksi silitetty t-paita on kuin puhdas paperi: voin olla kuka vaan ja mennä mihin tahansa. Sopivan anonyymi, silitettynä huoliteltu. Arelan valkoinen Kim on suosikkini. Malli on klassinen, sopivan istuva, mutta ei liian piukea. Paita on helppo silittää, koska kangas on trikoomainen, vähän joustava ja ihanan pehmeä. Malli kuuluu Arelan basics -mallistoon, eli sitä on yleensä aina saatavilla.

T-paita ostoksilla löysin myös tämän Arelan Laine-neuleen, vaikka ihastelin syysmalliston ruskeita sävyjä jo viime keväänä. Paita on todella pehmoinen ja sen pääntie on avara, mikä on ihana asia, sillä se näyttää kivalta t-paidan kanssa, mutta myös ilman t-paitaa, kun voi vähän vilautella solisluita. (Mummeli täällä hei: versioni seksikkäästä pukeutumisesta on ruskea neulepaita jossa voin vilautella vähän mun solisluita.)

Mia on kirjoittanut univormu-pukeutumisesta monta kertaa ja on totta, että samaan asuun sonnustautuminen päivittäin yksinkertaistaa elämää, varsinkin jos “tekee mieli” vaatekriiseillä. Univormua valitessa kannattaa valita jotain mukavaa, sillä kahden viikon univormu-kuurilla voi alkaa ihan uudet kriisit jos housut puristaa ja paita kutittaa.

Hiuksista vielä. En ole ehkä elämässäni vielä oivaltanut paljonkaan, mutta yhden suuren asian olen nyt oppinut: Hair matters! Puhtaat, laitetut hiukset voivat muuttaa paljon, eikä kukaan herää täydellisen kampauksen kanssa, vaan huoletonkin lookki kaipaa vähän laittamista. Hiuksia pitää pestä ja kuivata – oli kysessä sitten föönaus tai ilmakuivaus – ja hoitaa ja ehkä suoristaa, jos on vaikka sellaiset Bonnie Tyler -hiukset, kuten minulla. Yleinen taktiikkani “märillä hiuksilla sänkyyn ja aamulla nuttura takaraivoon”, ei johda mihinkään kovin erityiseen lopputulokseen. Puhdas ilmava tukka ja valkoinen t-paita sen sijaan voivat pelastaa vähän haastavammankin päivän. Tai ainakin akuutin vaatekriisin.