Parina viime päivänä aurinko on välillä paistanut ikkunasta eri värisenä kuin aikaisemmin ja vaikka juuri nyt ulkona riehuu talvimyrsky, vannon, että se valo on ollut keväistä.

Tänään on niin kylmä, että on vaikea muistaa sitä, kun viime kesänä makasimme kesämökin lattialla, hiestä nihkeinä tekemättä mitään, koska oli niin sietämättömän (ihanan) kuuma.

Teen aina lupauksia uudelle vuodelle, mutta tänä vuonna en yhtään työhön liittyvää. Tein ehkä niin paljon työhän liittyviä asioita viime vuonna, että nyt houkuttelee kaikki muu. Täälläkin tekisi mieli kirjoitella vaan höpöhöpö-juttuja, ei keksiä yhtään artikkelimaista kokonaisuutta tai yrittää olla vakava ja johdonmukainen. (Sellaisia ei-johdonmukaisia juttuja on vaikea otsikoida. Miten mä kohta summaan tämänkin höpinän, hmm..)

Kaupoissa on jo kevätkukkia. Suosikkejani ovat isot, karvaiset unikot. Nupussa ne näyttää dinosauruksen munilta, mutta auetessaan joltain hienoilta silkkipaperikääröiltä. Koitin selvittää, mitä lajia ne ovat, sillä olisi ihanaa kasvattaa näitä Kemiössä. Luulen, että ehkä Islannin unikkoja. Tilaan mun siemenet tällä viikolla Chiltern Seeds -verkkokaupasta.

Toivon paljon joogaa ja pilatesta

Toivon paljon hyviä kirjoja. Kysyin instagramissa lukusuosituksia ja ehdottomasti eniten ääniä sai Napoli-sarja. Tartun siihen heti, kun saan sen ensimmäisen osan käsiini. (Jos joku voi lainata, niin huikatkaa! Myös Siilin Eleganssi on multa vielä lukematta.)

Toivon sellaista kesää, että kukat kasvaisivat hyvin ja että edes osa pioneista kukkisi.

Toivon salkoruusuja ja unikkoja.

Toivon rantalomaa!

Lupaan harjoitella kärsivällisyyttä ja maltillista itsekuria.

Lupaan… en mä keksi mitään muuta. Noihin lupauksiin tuntuu usein sisältyvän aina ajatus siitä, että pitäisi jotenkin muuttua tai muuttaa suuntaa. Musta tuntuu, että asiat muuttuu omalla painollaan ilman lupauksiakin, ja ne mitkä ei muutu, voi sitten halutessaan jatkua samalla tavalla kuin ennenkin.