Työpöydälläni on jo pitkään ollut juttuaihe vaatepaastosta ja niistä asioista, joita pohdiskelin kuuden kuukauden ”ostolakon” aikana. (Vierastan sanaa lakko, se kalskahtaa jotenkin negatiiviselta.)

Suurin oivallus omalla kohdallani oli, että usein ’shoppaillessani’ – ja nyt puhun nimenomaan vaatteiden ostamisesta – ostan itselleni jonkinlaista hyvää oloa. Yllättävän usein ostohimon taustalla on väsymys, stressi tai yleinen ”hitto mua väsyttää, kuka mä oon, oonko mä edes olemassa” -fiilis.

Voidessani hyvin, en yleensä tarvitse mitään ja arki on luontaisesti hyvää. Syön sopivasti ja säännöllisesti, käyn salilla ja kävelyillä, pilateksessa ja joogassa. Tapaan ystäviäni, luen ja mietiskelen asioita ja ehdin tehdä kotitöitä. (Kotityöt on mulle rakas ja tärkeä askare. Mulle ympäristöni hoitaminen ja järjestely on tosi rauhoittavaa, ehkä siksi nautin myös puutarhan hoidosta niin paljon. )

Kun taas arki vie mennessään, en ehdi antaa itselleni mitään niistä asioita, jotka tekevät oikeasti onnelliseksi. Kaipaan aikaa itseni kanssa, aikaa  läheisteni kanssa, aikaa liikkua, aikaa ajatella, aikaa valmistaa ruokaa ja syödä terveellisesti. (Väsyneenä himoitsen myös ruokaa, joka ei ravitse, vaan ruokaa, joka lohduttaa.)

Kun en kiireessä ehdi toteuttaa itseäni, alan vahingossa etsimään hyvää oloa jostain mistä sitä saa nopeasti: esimerkiksi vaatekaupasta.

Hektiseen hetkeen tai elämänvaiheeseen voi ostaa laastarin vaatekaupsta, mutta nautinto on lyhytaikainen ja ympäristöä kuormittava. Toinen vaihtoehto on syödä karkkia tai pizzaa ja  juoda viiniä.

Kaikki noista vaihtoehdoista ovat pitkällä tähtäimellä kannattamattomia, eivätkä tuo pitkäaikaista tai kestävää hyvää oloa. Irtokarkeista ja viinistä voi ja kannattaa nautiskella, mutta ei ”stressinhoitovälineinä” tai syntyy vain ikävä noidankehä ja epäterveellinen kierre. Jos syö ja shoppailee stressiin, kuluttaa lopulta vain itsensä ja maapallon loppuun.

Oprahin sanoin: ”The most valuable gift you can give your self is time.”

En ole mikään slow living -fani. Aatteena se on minulle ehkä liian trendikäs tai todellisuudesta irtautunut. Karrikoidusti: en halua muuttaa metsään, enkä kuunnella Norah Jonesia ja keittää Chemexillä kahvia pellavavaatteissa. Rakastan mun työtä ja elämää, mutta kaipaan enemmän aikaa. Itse työ on nautinnollista, haluan vain karsia kiireen yhtälöstä ja tehdä työtä rauhassa.

Silti tuntuu, että holistisen arjen ja järkevien kulutustottumuksien välillä on yhteys. Meille tarjotaan nykyään aika moneen asiaan ratkaisuksi jotain ostettavaa: vitamiineja, jauheita, lääkkeitä tms. Se on varmaan joku markkinointi-ihmisten neronleimaus, mutta myös jotenkin tän systeemin vika, jossa kaikki kokoajan tavoittelee jotain, mutta ne tavoitteet on harvoin tasapainoinen arki ja fullfilling life.

Järkevien työaikojen vaaliminen, itsestään huolehtiminen ja itsetutkiskelu eivät ole pelkästään tärkeitä yksilön kannalta, vaan hyvinvoivien yksilöiden kautta koko yhteisö ja sitä kautta ympäristö voi paremmin.

Eli siis kyllä: itsestään huolehtiminen on pohjimmiltaan myös ekoteko.