
Valokuvaaja Akila Berjaoui
Naiskuvaajan silmin: ihanat peput rannalla.
Löysin valokuvaaja Akila Bejaouin Instagrammin uumenista ja rakastuin. Berjaoui on Sydneyssä asuva australialainen valokuvaaja, joka erilaisten kaupallisten projektien lisäksi kuvaa uimarantoja ja siellä auringosta ja merestä nauttivia ihmisiä.
Akilan kuvissa on ihanaa 50- ja 60-lukujen rantalomaestetiikkaa. Kuvien naiset, mallit ja “tavikset”, ovat niin ihanan näköisiä, meri niin on eloisa ja ilma näyttää niin kuumalta ja väreilee auringossa. Ja ihmiset: ihania ruskeita peppuja ja pehmeitä reisiä ja tissejä, suolasta takkuisia hiuksia ja päiväunisia asentoja.

This is happy place. Kuvien tunnelma puhuttelee, koska tiedän, millaista tuollaisilla rannoilla on uida ja loikoilla ja keräillä kiviä (ihanaa) ja tahtoisin aina palata noiden maisemien äärelle.
Kuvia katsellessa muistan aina kaikki ihanat päivät kivisillä rannoilla Etelä-Ranskassa ja Madeiralla ja muistan, että eniten rakastan vapautta ja laiskoja päiviä luonnon äärellä.
Aion viettää ensi talven Etelä-Euroopassa, vaikka säät eivät silloin olekkaan siellä noi kuumat. Pakko päästä waka-vanhoille rantakiville ja suolaiseen meri-ilmastoon nuuhkimaan tuulia!
Olen selannut Akilan kuvat useaan otteeseen, sekä hänen nettisivuillaan, että Instagrammissa. Haluaisin tilata meille kotiin printin, mutta en osaa päättää mistä pidän eniten. Rakastan varsinkin Caprilla kuvattuja otoksia. (Niissä on erityisen wanhan näköisiä kiviä.)
























Akila Bejaouin vastailmestyneen kirjan on taittanut Helsingissä asuva, Agency Leroylla työskentelevä Hugo d’Alte. Kuullessaan Akila-faniudestani, Hugo lahjoitti minulle yhden kappaleen juuri ilmestyneestä kirjasta. Se on ihana! Valitsin tähän postaukseen joitain suosikkejani. Heh, niitä on paljon, oli tosi vaikeaa valita lemppareita!
Akilan kuvissa on esiintyy usein ammattimalleja, mutta eniten pidän “taviskuvista”. Miten ihanilta ihmiset näyttävät! Rennoilta ja siltä, että ovat hetkessä läsnä. Ihanan pehmeitä ihoja ja peppurakoon litistyneitä bikinin alaosia! Tietty myös mallivartalot seksikkäissä poseissaan ovat kauniita ja ihania, mutta erityisiä myös siksi, että naisvartalo nähdään niissä naiskuvaajan linssin läpi.
Kuvat tuntuisivat ihan erilaisilta, jos kuvaaja olisi mies. Tunnelma olisi tirkistelymäisempi ja alleviivaava. Miehen kuvaamina kuvat tuntuisivat joltain läähättelyfantasioilta. Nyt koen, että tunnelmoin yhdessä kuvaajan kanssa, en sivullisena.

Akilan Instagrammiin pääset tästä. Kirjan voi halutessaan tilata täältä. Akilan printtejä voi tilata suoraan naisen nettisivuilta. Kaikista myynneistä 10% menee hyväntekeväisyyteen.
Myös kirjan taittanut Hugo on seuraamisen arvoinen. (Ihania Portugalin rantamaisemia, (pakko päästä tolle rannalle, näyttää ihan joltain maisemalta toiselta planeetalta!) filmi- ja polaroidestetiikkaa, kivi– ja hedelmäasetelmia lempiruokaani unohtamatta.)
AKILAN KUVISTA POIMIMANI KESÄN TYYLIVINKIT
Kesä on mielentila ja tyyli on asennekysmys.
Raidallinen aurinkovarjo on kesän tärkein ranta-asuste.
Eripari bikinit: toimii.
Monokini: toimii. Jätä yläosat kotiin.
Kirja, sanomalehti ja lippalakki: a must.
Rento ja onnellinen ihminen on very attractive.

-
-
Kirsikka Simberg
Moikka! Ah hei Madeira on niin ihana. Se on mummojen ja luonnon paratiisi, mä haluisin tosi paljon uudestaan sinne.
Valokuvaajista, ei tietenkään aina miehet tirkistele ja läähätä, en tarkoittanut sitä! Mutta mun subjektiivinen fiilis on, että miehen katseen alaisena joku puoli- tai kokonaan alaston nainen on esillä ihan eri tavalla, kun naisvalokuvaajan katseen kautta katsottuna. Kuvat voi olla ihan samanlaisia, mutta aina se motiivi miks joku kuva on otettu, miks joku kuvaaja on halunnut tallentaa sen hetken jollain tietyllä tavalla, on myös sille kuvaajalle jollakin tavalla henkilökohtainen. Ja tän olosia tissikuvia on tietty miesten ottamina aika paljon olemassa.
Ja sit mietin tota ammattilaisuutta, nää on ymmärtääkseni Akilan ns. ”personal work” eli tavallaan niitä vois ehkä ajatellaa taiteena? Jonkinlaisena ilmaisumuotona jostain mitä hän ajattelee, miten tykkää katsoa maailmaa ja asioita, eikä niinkään ammatti ”duunina”. Ja tietty valokuvan tuottamisessa sillä on aina jotain väliä, että kuka kuvaa ja mitä, samalla tavalla, kun sillä kuka kertoo tai kirjoittaa mitä on väliä. (Vert esim. että miehet kirjoittaa naisten tarinoita, tai valtaväestö kertoo vähemmistöjen tarinoita.)
Mut tää siis vaan mun mielipide ja mun ajatuksia, ei mikään totuus mistään! 🙂 Mut kiva kun kysyit ja kommentoit! xx
-
Helmi
Joo ymmärrän. Ja ajattelen itse ihan samalla tavalla. En ihan saa kiinni ajatuksesta mikä mulla tästä on, ehkä jotain semmoista että toivoisin jokaisen taiteilijan tarkastelevan kohdettaan kunnioittavasti, mikä se sitten onkin. Mutta niinhän ei tietty aina ole. Kiinnostavaa. Ja se vielä että tykkään tosi paljon sun tavasta kirjottaa, siinä on semmoista rentoutta mihin harvoin törmää. x
-

More to read

Bataattisosekeitto
Katri Mutikainen
Sosekeittojen kuningatar: bataattikeitto suolaisilla lisukkeilla.

Lohikeitto
Kirsikka Simberg
Kalasoppa on kestosuosikkini, mutta kokonaisesta lohesta saa paljon muutakin.
Hei nää on ihania! Varsinkin nyt kun kohta lähdössä ekaa kertaa Madeiralle.
Mutta mua jäi kiinnostamaan tuo että vaikka olis ammattivalokuvaaja niin silti mies jotenkin tirkistelisi ja läähättäisi. Vai ymmärsinkö jotenkin väärin? Ja siis ymmärrän kyllä täysin mitä tarkotat ja oon osittain samaa mieltäkin. Jotenkin sitä vaan ajattelis että ammattilainen on kuitenkin ammattilainen.