Vuoril­la vai ilman?

Pitkä takki tarvitsee vuorikankaan, kengät välttämättä eivät.

Tabi-ballerinat ovat jalassa kuin pehmeät nahkahanskat jaloille. Eli nahkasukat? Käytän niitä ahkerasti, aina kun ei sada ja toivon, etteivät ne kulu ahkerasta käytöstä johtuen ennenaikaisesti. Vuoreton kenkä on niin pehmeä, ettei se hierrä mistään. Edes varpaiden camel toe -style ei tunnu inhottavalta. Ah, so nice! Sock free life for the win!

Myös kuvan takki oli ostohetkellä vuoriton, mutta tiedättekö mitä vuoriton pitkä kangastakki tykkää tehdä? Hilata itseään housukankaaseen takertumalla jalkaa ylöspäin. Se on erittäin ärsyttävää ja saa takin näyttämään typerältä. Siispä teetin takkiin vuorikankaan ompelijalla. Takertumisongelman ratkaisemisen lisäksi vaatteissa vuori saa usein aikaan ryhdikkyyttä ja tekee vaatteesta helpommin päälle puettavan.

Takkien vuorikankaat ovat hienoimmillaan silkkiä, mutta myös muut halvemmat, liukkaat kangaslaadut kelpaavat. Otin halvemman, koska teki mieli pihistellä. (Kannattaa kysyä ompelijalta neuvoa valintaan.)

Valitsin takkiini sopivan beigen sävyn, mutta vuorikankaalla voi myös leikitellä. Harmittaa jälkikäteen vähän se, että olin niin tylsä, enkä valinnut jotain ihanaa ja yllättävää väriä. Esim tumma ruskea olisi voinut olla ihana.

Mielestäni kannattaa ehkä valita kylmän sävyisiin päällyskankaisiin kylmän sävyinen vuorikangas ja lämpimiin lämmin. Käyttötakkiin kannattaa valita joku tumma, vähän likaa kestävä sävy, fancyyn juhlatakkiin käy joku vaaleampikin väri.

Takki ja housut: &Other Stories
Kengät: Margiela
Verkkokassi: Granit
Särkylääkkeet: Burana

More to read

Pöllöretki öisessä metsässä

Enni Koistinen

Annoin poikaystävälleni joululahjaksi öisen pöllöretken Nuuksion kansallispuistoon.

Sininen ja musta

Kirsikka Simberg

Yllättävän hyviä yhdistelmiä, joiden ei kuuluisi toimia: ranskalaiset perunat ja jäätelö, taatelit ja pekoni, mailapelit ja ratsastus, Mary-Kate Olsen ja Oliver Sarkozy.

Musla paistetut muikut resepti

Paistetut muikut

Kirsikka Simberg

Eettinen, rapeaksi voissa paistettu muikku on yhtä aikaa hienostunut ravintola klassikko ja Suomen toreilla myytävä kotimainen street food -herkku.

Viikonloppu Kööpenhaminassa

Mia Frilander

Lempipaikkoja Kööpenhaminassa.