
Mitä yhteistä on Madonnalla ja Kartio-lasilla?
Yhteistyössä: IittalaMun harrastus on tarkkailla ja tutkia esineiden ja arjen kulttuuria ja sitä, miten ne vaikuttaa toisiinsa.
Olen tosi kiinnostunut esineistä ja kulttuurista, joka ympäröi esineitä, erityisesti muotoilun ja arjen näkökulmasta. Olen utelias kokemaan ja kokeilemaan tavaroita ja miettimään esimerkiksi millaisesta lasista on kiva juoda ja millainen pippurimylly toimii hyvin. (Ne Peugeotin myllyt ovat mielestäni yliarvostettuja.)
Mun työnkin takia joudun/saan usein ajatella millainen energia esineissä on.
Esineet kertovat aina jotain vallitsevasta kulttuurista: sen kodin kulttuurista, missä ne tavarat sijaitsevat, tai sen tavaran suunnitelleen tai valmistaneen ihmisen kulttuurista.
Matkoilla mua luonnon lisäksi kiinnostaa aina kaupat ja museot, kaikki sellaiset paikat joihin ihmiset on keränneet jotain aikaansaannoksiaan. Tai paikat joihin joku tai jotkut ovat keränneet valikoiman asioita, joiden he ajattelevat olevan myymisen tai muille esittelemisen arvoisia.
Ravintoloissa kiinnostaa toki ruoka, mutta yleensä vielä enemmän se ravintolan kulttuuri ja kokonaisuus: millainen tunnelma sinne on luotu ja miten, mitä ruokaa listalle on valittu ja miksi, onko vessa sisustettu, millainen ruokalista on ja miten sinne syömään tulleet ihmiset ovat pukeutuneet.
En mä tee sillä tiedolla kai mitään, mutta se kiinnostaa mua.

Kaj Franckin Kartio-lasisto täyttää tänä vuonna 60 vuotta. On mielenkiintoista, että Kartion kaltainen peruslasi on säilynyt ajankohtaisena niin kauan.
Googlasin, mitä kaikkea vuonna 1958, Kartio-sarjan syntymävuonna tapahtui.
Hulahula-vanne tuli esimmäistä kertaa markkinoille!
Suomen ensimmäinen tietokone, Postisäästöpankin IBM 650 otettiin käyttöön.
Neuvostoliitto oli olemassa ja siellä hyväksyttiin uusi rikoslaki: kuolemanrangaistus säilytettiin, mutta nimitys ”kansanvihollinen” poistettiin.
Madonna, Michael Jackson ja Virve Rosti syntyivät.
Maon ilmoitettiin eroavan Kiinan kansantasavallan presidentin virasta.
Suomi oli tuberkuloosin mustalla listalla.
Se oli selvästi suurten design innovaatioiden ja musiikin megastarojen synnyinvuosi. Tietokoneet, Kartio ja hulahula-vanteet tulivat jäädäkseen, tuberkuloosi onneksi on kai nykyään aika harvinainen.
Yleisesti ottaen 50-luvulla Suomessa on syntynyt tosi paljon mahtavaa designia, tosi kauniita ja aikaa kestäneitä esineitä.
Jos Kartio-lasin olemusta pitäisi analysoida, ajattelisin just 50-luvun designia, käytännöllisyyttä, sellaista muotoilua, joka on jotenkin konstailematonta, mutta eleganttia. Joskus leikkisää. Kartio on aika hyvä tyylimuusa.














Kartio-lasit kertovat kulttuurista, jossa keskitytään olennaiseen ja eletään elämää. Paljon tämän lähemmäs juomalasin perusolemusta ei ehkä voi päästä?
Meillä on kotona Kartioiden lisäksi Aino Aallon lasit, joita rakastan ihan erityisesti.
Aino Aalto suunnitteli nimeään kantavan käyttölasistonsa moderneihin koteihin. Suunnittelutyön ytimenä oli käyttötarkoitus ja sarja onkin pohjoismaisen modernismin klassikko. Se on elävä todiste olennaisen muotoilun pysyvyydestä. (Iittala.fi)
Yhdessä Aino Aalto -kannun kanssa lasit näyttävät edelleen super klassisilta ja moderneilta. Olen nähnyt Artek 2nd Cyclessä myytävän myös tosi hienoja vintage versioita, esimerkiksi upeassa meripihkan värissä.


Visiitti-vinkki:
Iittala on avannut Lasipalatsin päätyyn uuden ihan super kivan myymälän, jossa erityisesti kaikki kirkkaasta lasista tehdyt astiat oli viimeksi esillepantu todella ihanasti. Esimerkiksi juuri Aino Aallon lautaset ja lasit näyttäytyivät siellä minulle ihan uudessa valossa.
Tein mökille uuden kirkkaat-lasiastiat-avohyllyllä-asetelman kaupan inspiroimana: kirkkaat kastehelmi-lasit, kirkas Aalto-vaasi, tää kaadin ja nämä vanhat Sarpanevan kynttilänjalat yhdessä. Näyttivät mahtavilta yhdessä. So mid-century fresh.
Kokeile: Näitä klassikkoastioita löytyy monen suomalaisen kodin keittiökaapeista. Jos teillä on jo kotona Iittala-klassikoita kerää ne yhteen ja asettele esille, pois kaappien uumenista. (Käy Iittala-kaupassa inspiroitumassa, niin asetelmman kokoaminen käy helpommin.) Setin voi asetella avohyllylle, kirjahyllyyn tai keittiöön sivupöydälle ja ottaa käyttöön aina illallista kattaessa. Se on myös helppo siirtää takaisin kaappiin, jos alkaa kyllästyttämään. Ratsaa myös vanhempiesi kellarit ja keittiöt ja yhdistele vanhaa ja uutta.


-
-
Kirsikka Simberg
Hei siis ne kaupan vähän kamalat muovirouhimet ON best! Mä en käytä niitä, koska kamalaa tuhlausta (niitä ei kai voi uudelleen täyttää?) ja kuten sanoit, ne on aika rumia, mutta myös mun mielestä niissä on ihan paras karhea rouhe! Mulla on kotona just ne Peugeotin myllyt, enkä oo vielä vaihtanut niitä mihinkään, mutta jos löydän paremmat ja vahdan, niin huhuilen täällä!
xx -
meg
Kyllä ainakin Santa Marian muovimyllyjä voi täyttää uudelleen!
Mulla tekis mieli hankkia kaikkia ihanan värisiä Kartio-laseja, mutta koska juon aina isosta lasista, pienet lasit on ihan turhia. Ja isoja ei saa niin kivoissa väreissä :/ Mutta asetelmaa kirkkaista laseista täytyy kokeilla.
-
oona
Mä oon täyttäny niitä kaupan rouhimia, kokeile ihmeessä!
-
Jennifer
Meillä on kaupan muovisia myllyjä uudelleen käytössä 🙂
-
Kirsikka Simberg
Hei Meg! Mulla oli toi sama ennen, että halusin juoda vain isoista laseista, mutta nykyään pienetkin käy – en tiedä mistä muutos, mutta ehkä koska meillä on toi kannu myös ja musta on ihanaa käyttää sitä!
Mä en tiennyt, että noita kaupan rouhimia voi uudelleen täyttää, kiitos vinkistä!! xx
-
Kirsikka Simberg
Kiitos myös Oona ja Jennifer! Mahtavaa, että tää rouhinasia oli lähellä muidenkin sydäntä 😀
-
-
Asta
Tykkään hirveästi tuosta ajatuksesta, että asioita (tai tässä tapauksessa astioita) valitaan ajatuksella ja makustellen. Ja että inspiraatiota voi ammentaa asioiden NÄKEMISESTÄ, aina ei tarvitse ostaa kaikkea – etenkään uutena. Omat vanhat kamat näyttää yllättävän kivalta, kun niitä katselee ”sillä silmällä” ja asettelee niitä uudelleen, kiitos inspiraatiosta!
-
Kirsikka Simberg
Niin mäkin! Kiitos kivasta viestistä! <3
-
-
Sanna
Halusin vain kertoa, että nyt on tosi kauniit ja inspiroivat kuvat!
-
Kirsikka Simberg
Kiitos paljon! On kivaa, kun kommentoitte <3 Hyvää kesää!
-
-
Saaaraaa
Yritän nyt saada kommentoitua. En oo saanu useampaa viimeistä postausta luettua, kun sivusto herjaa koko ajan todistamaan etten ole robotti. Ja sitäkään se ei hyväksy vaan koko ajan uudestaan. Androidilla luen.
-
Kirsikka Simberg
Heippa! Mä laitoin meidän tekniselle tuelle viestiä tästä ja he sanoivat, että kyseessä on saattanut olla vain joku yksittäinen bugi, mutta jäämme tarkkailemaan tilannetta! Voit laittaa mulle mailia myös jos ongelma jatkuu, niin perehdymme asiaan!! Kiva kun jaksoit nähdä vaivaa ja toivottavasti toi ei toistuisi, niin ärsyttävää!
-

More to read

Uudistuva Kalevala
Kirsikka Simberg
Kalevala Koru uudistuu ja palaa samalla juurilleen. Lainasimme sen kunniaksi Kalevalan syysuutuuksia kuvauksiin ja pohdimme meidän omia juuria.

Alopecia Awareness Month
Vieraskynä
Miltä tuntuu, kun vieraat ihmiset tarjoutuvat rukoilemaan puolestasi uimahallissa?
Onko vinkkiä hyvään pippuri-ja suolamyllyyn? Itselläni tähän mennessä parhaiksi ovat osoittautuneet marketin myllyt, joissa jo pippurit sisällä! Esteettisesti ei ehkä ihan kauneimpia, mutta toimivat ja jauhavat ihanan karkeasti!
Kiva, että kerroit tuon kivenheitto-inspiraation, en sitä muistanut.
Aino Aallon klassikkolaseja on jopa kanadalaisella naapurillani Roomassa!