7 vinkkiä kestä­väm­pään vaatekaappiin

Meidän täytyy kuluttaa vastuullisemmin, eli vähemmän ja ajatuksella.

Tänä viikkona vietetään Vaatevallankumouksen viikkoa, sillä sunnuntaina on Rana Plaza -tehdastapaturman muistopäivä. Bangladeshilaisen tehtaan romahdus on historiamme hirvein vaateteollisuutta koskettanut tehdasonnettomuus – 1130 ihmistä kuoli. Vaaditaan sunnuntaina kaikki vaatemerkeiltä tietoa olosuhteista, joissa vaatteemme tehdään! Tämä tapahtuu selfien voimalla: käännä vaate nurinpäin ja kysy merkiltä #WhoMadeMyClothes.

Vaatevallankumouksen lisäksi käynnissä on myös H&M:n World Recycle Week, jonka tavoitteena on vähentää tekstiilijätettä ja kannustaa ihmisiä kierrättämään vaatteita. H&M:n liikkeisiin on jo jonkin aikaa voinut viedä vanhoja, rikkinäisiä vaatteita miltä merkiltä tahansa. Sinäänsä todella hyvä juttu – vaatteita ei saisi heittää roskiin, sillä ne voidaan hyödyntää esimerkiksi autojen eristemateriaalina. Puuvillavaatteet voi myös hajottaa ja niistä voidaan valmistaa uutta kangasta. Ihanteena olisi, että tulevaisuudessa kaikki vanhat kankaat voisi kierrättää ja niistä valmistettaisiin uusia tekstiilejä, eikä uutta raaka-ainetta tarvitsisi juurikaan käyttää.

H&M on tietysti aika kyseenalainen sanansaattaja tälle hyvälle asialle  – jos pikamuotifirma ei sylkisi ulos tonneittain vaatteita, eivät kaatopaikkammekaan olisi täynnä niitä… Mutta koska ongelma on olemassa, on ehkä kuitenkin hyvä, että he puuttuvat siihen edes jotenkin.

Muotiteollisuuden ongelmat eivät kuitenkaan ratkea vain kierrättämällä, jos jatkamme uuden ostamista samaan malliin kuin nyt. Meidän täytyy kuluttaa vastuullisemmin, eli vähemmän ja ajatuksella. Nämä seitsemän kohtaa ovat auttaneet minua, kun olen yrittänyt vähentää ostamista:

1.Tunne tyylisi

Oman tyylinsä tunnistamiseen kannattaa käyttää hetki aikaa. Millaisia vaatteita kaapistasi löytyy? Millaisia vaatteita käytät useimmiten? Minkälaisissa vaatteissa tunnet olosi mukavaksi? Kun tunnet oman tyylisi, et hurahda trendeihin. Tai voit valita trendeistä ne, jotka sopivat omaan tyyliisi ja satsata sellaisiin vaatteisiin, jotka eivät jää vain yhden sesongin jutuksi. Itse tiedän viihtyväni väljissä vaatteissa, enkä enää osta pillifarkkuja, koska ne jäävät käyttämättä. Analysoi myös omaa kroppaasi: mitkä ovat parhaat puolesi? Minulla on pitkät kintut ja tykkään korostaa niitä liehuvissa housuissa, joissa on paljon kangasta. Jalkani taas ovat tosi lättänät, joten suurin osa nyt myynnissä olevista ihanista pistokkaista eivät toimi jalassani, koska niiden lesti on usein niin kapea. Sitäpaitsi lättänissä tossuissa on mielestäni vaikea kävellä = en osta, vaikka ne ovat kauniit.

2. Osta omaan elämääsi sopivia vaatteita

Ostin nuorempana asioita wannabe-elämääni, jossa kävin koko ajan kivoilla cocktail-kutsuilla korkkareissa ja jossa oli aina tosi lämmin. Nyt olen tunnustanut tosiasiat: elämäni koostuu pääosin töissä istuskelusta ja paikasta toiseen kävelemisestä. Lisäksi kaikkialla on kylmä, paitsi kaksi kuukautta vuodesta. Kenkien täytyy siis olla matalat, vaatteiden väljät ja neulevaraston suuri. En tarvitse fancyjä edustusvaatteita (ainakaan vielä, toivottavasti joskus), koska niissä tilaisuuksissa joissa käyn, tunnen oloni mukavimmaksi arkisimmissa asuissa, kuten mustissa housuissa ja poolossa. Casual. Kesävaatteiden shoppailu on minusta kaikista kivointa (rakastan sandaaleja!), mutta yritä hillitä itseni, koska en tarvitse kovin paljon – kesä on lyhyt, enkä ikinä ehdi käyttää kaikkea, jos shoppailen joka vuosi paljon uutta.

3. Tutustu vaatekaappiisi

Jos et ole askeetikko, joka pärjää kymmenellä vaatekappaleella vuoden ympäri, on hyvin todennäköistä, ettet aina muista mitä omistat. En tarkoita sitä, että löytäisit kaapistasi vaatteita, joita et muista ostaneesi. Useimmiten rutinoidumme vain käyttämään tiettyjä tavaroita ja meidän kannattaa tasaisin väliajoin tutkia kaapin sisältöä uusin silmin. Yritän järjestellä vaatekaappiani joka kuukausi. Viikkaan paitoja ja otan mallia mummoilta ja vien vaatteita ulos tuulettumaan – se freessaa niitä tosi paljon ja säästää niitä turhalta, kuluttavalta pesulta! Järjestellessäsi muistat taas, mitä kaapista löytyy ja vältyt ostamasta uusia vaatteita, jotka ovat samantyyppisiä. Jos säilytät kesävaatteitasi jossain muualla kuin vaatekaapissasi, käy läpi ne ennen kuin lähdet shoppailemaan uutta sesonkia. Luulin itse tarvitsevani kaikenlaista uutta, kunnes avasin kesäboksini ja tajusin, että täällähän on vaikka mitä ihanaa!

4. Listaa tarpeesi

Tarkastele vaatekaappiasi ja mieti, mitä “palikoita” sinulta puuttuu, jotta voisit rakennella mahdollisimman monia eri asukokonaisuuksia. Tee lista puuttuvista asioista, esim. balleriinat, ohut musta neule, polvipituinen hame. Vaatteiden pitää olla sellaisia, että voit yhdistellä niitä olemassaoleviin vaatteisiisi. Itse kirjoitan listani puhelimeeni, jotta se on aina käsillä, kun eteeni sattuu houkutuksia. Jos se houkutteleva juttu on listani ulkopuolella, jätän yleensä ostamatta.

5. Ole nirso

Esikuvasi täydellisen vaatekaapin kokoamisessa on krokotiili, joka vaanii saalistaan kärsivällisesti juomapaikan puskissa, ennen kuin se iskee. Kelpuuta vain täydellisesti istuva, laadukas ja juuri sinun tyyliisi sopiva vaate. Harvoin tarvitsemme jotain tiettyä vaatetta just nyt, joten voimme odottaa sitä täydellistä – vaikka ensi kevääseen, jos ei nyt nappaa.

6. Muista vintage

Välillä vintagekaupat turhauttavat minua – sekoan niissä täysin ja teen juuri niin kuin neuvossa numero kaksi sanotaan ettei saa tehdä: kuvittelen olevani joku muu ja ostan asioita, joilla ei ole mitään tekemistä minun elämäni kanssa. Yleensä kuvittelen olevani lempeä hippinainen, joka näkee ihmisten auroja, pukeutuu 70-luvun kukkamekkoihin ja kasvattaa omat itunsa. Haluaisin olla tämä henkilö, mutten ole. Eli kukkamekot jäävät käyttämättä. MUTTA! Jos onnistuu olla sekoamatta, voi vintageliikkeistä löytää mahtavia asioita erittäin halvalla. Hyviä farkkuja, farkkutakkeja, koruja, nahkasandaaleja, huiveja. Löysin juuri ihan supersiistit Isabel Marantmaiset nahkahousut 35 eurolla. Ja Vestiairessa kannattaa saalistaa. Olen ostamassa Ray Banin Wayfarereita ja ajattelin hankkia ne sieltä, koska tiedän tarkalleen minkä mallin haluan, eli ei voi epäonnistua?

7. Sleep on it

Paras neuvo, jonka olen itselleni antanut: anna ostopäätöksen hauta yön yli. Menen ensin sovittamaan vaatetta liikeeseen, hiplaan kangasta ja otan kuvan itsestäni sovituskopissa. Sitten menen himaan ja mietin. Näin vältyn retail therapy ostamiselta, eli siitä kun ostaa jotain muista syistä kuin sen takia, että vaatteelle on tarvetta: on alakuloinen, vihainen, epävarma jostain sosiaalisesta tapahtumasta jonne on menossa ja jonne haluis jotain kivaa päälle itsetuntonsa kohottamiseksi. Väärään tarpeeseen ostettu vaate ei houkuttele enää yön jälkeen. Ja ei missään nimessä kannata ostaa tavaraa kotiin “sovitettavaksi”, näin ne jäävät aika varmasti kaappiin.

Minkälaisia neuvoja te noudatatte?

More to read

An unlikely hero: Geeliputsarin paluu

Kirsikka Simberg

Kokeilin uusia kotimaisia luonnonkosmetiikkatuotteita ja vähän tehokkaampaa ihon puhdistusrutiinia.

Tuisku The Inspirational Blind Cat

Enni Koistinen

Uskomattoman inspiroiva tositarina elämän esteiden ylitsepääsemisestä.

Eroon sokerista: Ketogeeninen ruokavalio

Kirsikka Simberg

Aloitin uuden tavan syödä kaksi kuukautta sitten. Olo on kevyt ja energinen, vaikka syön paljon enemmän rasvaa kuin ennen.

Vaatteiden arvostamisesta

Mia Frilander

Ajatuksia, jotka vähentävät shoppailuhimoani.