Arvosta tavaraa

Mia Frilander | 19 toukokuun, 2018

Peräänkuulutan pakollisia käsityökursseja koko Suomen kansalle.

Kävin keväällä viikonlopun kestävässä keramiikkatyöpajassa, jossa minun oli tarkoitus oppia dreijaamaan. En ollut ikinä dreijannut ja saavuin paikalle suurin suunnitelmin. Tekisin ainakin upean karahvin ja ehkä soppakulhosetin.

Kun sitten ryhdyin työstämään saviklönttiäni, olin saada itkupotkuraivarit. En saanut ainuttakaan kippoani näyttämään opettajan malliesimerkiltä, savi ei totellut minua, tunsin itseni epäonnistuneeksi ja kirosin päivää, jolloin olin päättänyt viettää koko viikonloppuni saven parissa.

Loppujen lopuksi dreijaaminen olikin ihan mukavaa puuhaa – alkujärkytykseni johtui siitä, että olin kuvitellut, että symmetristen pikku savikippojen tekeminen on helppoa. Olin niin väärässä.

Dreijaaminen on taito, jota pitää opetella kauan. Se vaatii pitkäjänteisyyttä ja saman asian toistamista tuhansia kertoja. Yksinkertaiselta näyttävän savikipon takana on luultavasti monen vuoden opiskelu.

Tämä on asia, jonka usein unohdamme, kun katsomme tavaroita. Kuinka monen tunnin työn jonkun asian valmistaminen on vaatinut. Tai kuinka paljon taitoa sen tekijän on täytynyt vuosien ajan kartuttaa. Harva asia syntyy sormia napsauttamalla.

Kaikkea saa nykyään niin halvalla, etteivät tavarat enää tunnu kovin erityisiltä. Niistä on helppo hankkiutua eroon, sillä niiden ostamiseen ei tarvinnut nähdä kovinkaan paljon vaivaa. Huoltamisen sijaan on helppo hankkia uutta tilalle.

Viikonlopun dreijauskurssin jälkeen arvostukseni keramiikkaa ja keraamikkoja kohtaan on kohonnut ihan nextille levelille. Ymmärrän, kuinka vaikeaa symmetrisen kipon tekeminen on. Olen myös tajunnut, kuinka arvaamatonta keramiikan lasittaminen on – siihen liittyy kemiaa, jota en tajua, eikä kaikki todellakaan aina mene kuin Strömsössä.

Ruokaakin arvostaa enemmän, kun tietää, miten se on tehty: Katsoin vuoden alussa sivusta, kun poikaystäväni opetteli leipomaan hapanjuurileipää. Juurta sai hoivata kuin Tamagochia ja leipomisvaihe kesti tunteja, jonka aikana taikinaa joutui paasaamaan eri tavoin. Kaiken tämän hellimisen jälkeen leipä kehtasi tulla uunista littanana kakkuna. Kaikki leipurit: respect teille!

Olen miettinyt, osaisimmeko arvostaa esineitä enemmän, jos kaikkien olisi aikuisina pakko käydä vaikkapa ompelu-, keramiikka- ja neulontakurssilla?

Vaikuttaisiko se kulutuskäyttäytymiseemme, jos ymmärtäisimme paremmin, miten kaikki vaatteemme on tehty, kuinka nerokkaasti joku leikkaus on suunniteltu ja tietäisimme esimerkiksi, kuinka paljon vettä puuvillakankaan valmistamiseen on mennyt?

Tällainen ihmiskoe kiinnostaisi. Jos joku korkeassa asemassa oleva henkilö lukee tämän, voisitko välittää tiedon hallitukselle?

Pikku kätösteni tuotoksia Kaapelitehtaan Septarian dreijauskurssilta.

Mq 19 toukokuun, 2018
Käsityönopettajana pidän tätä yhtenä oppiaineeni tärkeistä tehtävistä!
- Mia Frilander 20 toukokuun, 2018
  Ooh, ihana ammatti sulla (yksi mun unelma-ammateista ja tasaisin väliajoin mietin, et pitäiskö vaihtaa alaa ja kouluttautua uudelleen :D)! Ja todellakin tärkeä työ.
Outi 19 toukokuun, 2018
Tää teksti on niin totta. Kiitos ajatuksistasi! Ihanat astiat olet tehnyt.
Tina 19 toukokuun, 2018
Vitsi miten ihania astioita olet tehnyt!
- Mia Frilander 20 toukokuun, 2018
  Haha, kiitos teille molemmille purnukoiden ylistämisestä – voin kertoa, että astioiden kiva ulkonäkö on tasan tarkkaan maagisen saven ansiota! Siinä on laavahippuja, jotka poltettaessa räjähtää ja tekevät valkoisesta lasitteesta pilkullisen. RAKASTAN tuota savea! Se saa minkä tahansa muhkuraisen kupin näyttämään tosi harkitun tyylikkäältä. Jos ikinä jatkan saviharrastustani, käytän vain tuota savea.
Emma Wilde 20 toukokuun, 2018
Siis olen miettinyt ihan samaa! Olen aikaistanut peruskoulussa jonkun verran ja äitini on opettanut ala-asteella. Käsityö- ja köksätunteihin pitäisi ehdottomasti lisätä sustainability-kurssi. Luulen, että sellainen myös kiinnostaisi skidejä, koska kuinka usein lapset kysyy mistä tää on tullut, yms.? Tässä olisi kehutulla suomalaisella koulutuksella taas mahikset loistaa!

Käsityötunneille opetusta kuitujen ja tekstiilien valmistamisesta, ja köksään ruuan alkuperästä ja hiilijalanjäljestä! Lapsia kiinnostaa aivan varmasti.
- Tina 20 toukokuun, 2018
  Aivan loistava idea Emma! Sun pitäis ottaa yhteyttä opetusminesteriöön tms.
- Mia Frilander 20 toukokuun, 2018
  Komppaan! Ja lapset ja nuoret on sairaan fiksuja ja valistuneita, oon varma, että heitä kiinnostais.
- Jenni 21 toukokuun, 2018
  Meillä ainakin oli yläasteella joskus 2000-luvulla kuiduista ja tekstiileistä ja niiden valmistuksesta opetusta ja juttua hiilijalanjäljestä köksässä 🙂 Välillä kyllä tuntui, että monia koulukavereita ei ihan hirveästi kiinnostanut… Mutta nämä ovatkin lähellä mun omaa sydäntä, ja ymmärrän, jos jotain muuta ei ehdi kiinnostaa.
- J 21 toukokuun, 2018
  Ja muuten tosi hyvä postaus ja ajatuksia herättävä näkökulma näin aikuisillekin! 🙂
- Jenni 21 toukokuun, 2018
  Ja muuten tosi hyvä kirjoitus ja näkökulma ihan näin aikuisillekin! 🙂
EK 21 toukokuun, 2018
Yhden kurssin tuloksena noin monta onnistunutta kuppia, tosi hyvä tulos. Se on niin vaikeaa!
- Maaret 23 toukokuun, 2018
  Kyllä minulla samoja kokemuksia, kun Louella opettelin treijaamista
  ja sen kupin tekoon meni tunti toisen jälkeen. Totesin opettajalle että tuossa ajassa
  teen kaksi isoa peikkoa ja siihen loppui minun treijaaminen…..
  Silloin olin yritykseni perustanut ja laskin että mitä se kuppi olisi tullut maksamaa, ei liikaa aikaa vievää ja kalliskin olisi, ei kukaan ostais!!!