Gima­guas

Vaatteita paahteisiin kesäpäiviin ja lämpimiin öihin.

Mainitsin viime jutussani, että ostin pari kesävaatetta käytyäni kehityskeskustelua tyylini kanssa. Ne tulivat juuri postissa ja tekivät minut niin iloiseksi, että haluan vinkata merkistä myös täällä. Let me introduce to you: Gimaguas!

Gimaguas on kahden espanjalaisen siskon vuonna 2016 perustama pieni merkki. Gimaguas sijaitsee netissä ja välillä pop up -kauppana jossain. Myynnissä oleva tavara on osin siskojen itse suunnittelemaa, osin hankittu matkoilta eri kolkista maailmaa.

Gimaguas on työskennellyt paikallisia käsityöläisiä tukevien hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa Senegalissa ja Nepalissa, ja nettisivuilla kerrotaan, että siskot pyrkivät tekemään tiivistä yhteistyötä ihmisten kanssa, jotka Gimaguasin tuotteet valmistavat. Tästä olisin mielelläni kuullut lisää, mutta merkin Internet-sivut eivät ole kovin informatiiviset. Pitää laittaa heille meiliä ja tiedustella.

Gimaguasin maailmassa on ikuinen kesä ja jos asuisin Ibizalla pukeutuisin aina näin. Minun piti pidätellä itseäni, sillä omistan jo ihan liikaa Ibiza-vaatteita. Lopulta ostin ihanan ilmavan mustan maksimekon, jota käytin jo töissä nahkasaappaiden kanssa.

Lisäksi hankin pinkin pareo-huivin, jota voi käyttää mekkona, hameena, toppina, täkkinä, aurinkovarjona, hattuna, laukkuna (tai pussina), tai ihan vaan huivina. Huiviin on lisäksi painettu eri jooga-muuveja, joten kun bongasin tämän, se oli take my money -moment.

Kesä-lookkini!

Eikä tässä vielä kaikki. Myönnän, että Gimaguas varmisti paikan sydämmessäni vanhalla kunnon ”ilmaista tavaraa” -niksillä. Tilaukseni saapui maailman söpöimmässä pinkissä kangaskassissa ja sain lisäksi kaupan päälle hurmaavan pienen viuhkan. En kestä.

More to read

Ikebana

Kirsikka Simberg

Rakensimme mökillä Ikebana-asetelmia osana kesä-olympialaisia.

Minimalistinen manifesti

Mia Frilander

Ajatuksia täydellisen elämän illuusiosta ja kuluttamisesta.

Mitä yhteistä on Madonnalla ja Kartio-lasilla?

Kirsikka Simberg

Mun harrastus on tarkkailla ja tutkia esineiden ja arjen kulttuuria ja sitä, miten ne vaikuttaa toisiinsa.

Island hopping… in Espoo

Enni Koistinen

Lähde minilomalle Espoon Suvisaaristoon.