Kaikki se, mitä en ostanut

Instagramissa myydään elämäntyyliä, johon vain harvoilla on varaa.

Vaatepaasto on todellinen ekoteko, sillä kulutamme ihan liikaa, eikä maapallo kestä tätä menoa. Mielestäni meidän kaikkien pitäisi pitäytyä kuluttamisesta jonkin aikaa ja kyseenalaistaa, mitä oikeasti tarvitsemme.

Tässä jalo vastaus kysymykseen, miksi aloitin vaatepaaston. Todellisuudessa aloitin sen siksi, että elin yli varojeni.

Tietysti tiedostin, että on vastuutonta ja epäekologista ostella paljon, mutta vasta luottokorttilaskuni saivat minut tajuamaan, että minun pitää niin sanotusti get my shit straight. Minun oli pakko aloittaa ostoslakko, jotta lopettaisin rahan tuhlaamisen turhaan tavaraan.

En varsinaisesti shoppaillut suuria määriä, mutta makuni oli parin vuoden aikana kehittynyt liian kalliiksi siihen nähden, mitä tienasin. Tein nelipäiväistä työviikkoa ja palkka oli sen mukainen. Makuni oli myös kallis, jos katsotaan, mitä Suomessa keskimäärin tienataan.

Elin jossain Instagramin ihmemaassa, jossa kaikki ovat kauniita, juovat latteja ja shoppailevat #celineä, #guccia ja #chanelia.  

Se on ihanan kepeä maailma, jossa on helppo huijata itseään, että minäkin voisin juodan vähän liikaa viiniä lounaalla ja törsäillä huppelissa luksusmerkkikaupassa. #treatyoself. Aloin ajatella, että minäkin voisin olla nainen, joka ostelee jatkuvasti 500 euron kenkiä. Koska olisihan se nyt ihanaa elämää. Ja olin täysin vieraantunut todellisuudesta.

Syytän Sinkkuelämää (kaikella rakkaudella) tästä ihmeellisestä Instagram-elämästä, joka puhelimeni ruudulla pyörii. Instagram-maailmassa tyylikkäät vaikuttajanaiset esittelevät jatkuvasti uusimpia luksusostoksiaan ja kertovat seuraajilleen häshtägin kautta, mitä merkkiä he kannattavat.

Siinä maailmassa kukaan ei joudu velkakierteeseen ja shoppailumaratonin jälkeen voi hilpeästi vitsailla, että luottokortti pitäisi saksia kahtia. Carrie opetti minulle, ja varmasti kokonaiselle sukupolvelle, että on siistiä olla huoleton tuhluri, jolla ei ole säästötiliä mutta upea kenkäkokoelma.

 

Kukkuu! Victoriankin pitäisi ehkä harkita vaatepaastoa. Kuva Juergen Teller, 2007.

Minäkin halusin elää samanlaista elämää kuin nämä upeat naiset. Himoitsin designer-kuteita ja laadin ostoslistoja. Listat ahdistivat minua, sillä jossain tajusin, ettei minulla oikeasti ole näin paljon rahaa. Tulotasoni ja Instagram-maailma eivät kohtaa. Mutta enhän voi olla tyylibloggaaja, ellen ikinä osta mitään!

Minua ahdisti, että halusin niin paljon tavaraa, johon minulla ei ollut varaa. Ja minkä takia? Ollakseni joku, joka en ole. Tavoittelin elämäntyyliä, jollaista en varmaan ikinä saisi, koska en kouluttautunut esimerkiksi asianajajaksi. Olen toimittaja, enkä haluaisi tehdä mitään muuta, sillä pidän työstäni todella paljon. Minun oli pakko palata takaisin maan pinnalle.

Oli pakko aloittaa vaatepaasto. 

Se kesti vain viisi kuukautta, mutta se oli todella vapauttavaa. Tunsin taas, että hallitsin itse elämääni – ettei joku ihme kapitalistinen ostoshysteria hallinnut minua.

Nyt vaatepaaston loputtua tuntuu siltä, että tajuan taas rahan arvon. En ole ostanut mitään, vaikka minulla oli alussa pitkä lista siitä, mitä haluaisin ostaa sitten, kun paasto loppuu ja olen säästänyt viiden kuukauden aikana hurjasti rahaa (hahaaa, nauran vasten omia kasvojani. Ei tässä sellaisia summia säästetä).

Kun katselen kevään ostoslistaani, se tuntuu ihan mielipuoliselta.

Célinen kengät: 500 e

Charlotte Chesnais’n korvikset: 300 e

Eresin uikkari: 300 e

Totemen paita: 200 e

Marimekon mekko: 300 e

Sandaalit: 80 e

Yhteensä 1680 e

Minulle tuo summa on juuri nyt hurja määrä rahaa. En tarkoita, etteikö vaatteista pitäisi maksaa – olen edelleen sitä mieltä, että laatu maksaa. Vaatteista pitää myös parempaa huolta, jos niihin täytyy vähän säästää.

Hurjaa on se, että ajattelin tässä elämäntilanteessani voivani ostaa kaiken tuon. Ja kuinka paljon olin valmis säästämään ja pihistelemään, eli valitsemaan pois kivoja asioita elämästäni, vain sen takia, että saisin säästettyä näihin ”klassisiin ja ajattomiin perusvaatteisiin, jotka ovat tosi hyvä investointi” (bullshit, vaate on harvoin oikeasti investointi. Etenkin kengät kuluvat tosi nopeasti, joten niiden arvo laskee heti, kun vedät ne jalkaasi).

En ikinä ostanut noista mitään.

Olen onneksi aika pihi ja tarkka, ja pelkään aina, että kuluttamiseni riistäytyy käsistäni ja ajaudun velkakierteeseen ja sen jälkeen kadunojaan, joten osaan kyllä hillitä itseäni (älä siis huoli äiti, jos luet!) Teen yleensä niin, että kirjoitan toivelistani puhelimeeni ja lisään perään suurpiirteiset hinnat. Tällöin huomaan usein, kuinka absurdeista summista on kyse ja tulen järkiini.

Nykyään  inspiroidun ainoastaan Carrien tyylistä ja yritän raha-asioissa olla vähän enemmän kuin Miranda.

Budjetoin ekaa kertaa elämässäni (joskus ajattelin, ettei budjetointi ole yhtään chic) ja säästän joka palkastani tietyn osan tulevaisuuden varalle (eli eläkeiän varalle – tosi vastuuntuntoinen olo).

Heti kun alan himoita jotain, muistutan itseäni siitä, että kuluttamisesta kieltäytyminen on paljon coolimpi statement kuin it-laukku. Mutta tämä onkin sitten toisen jutun aihe.

More to read

Mia Frilander

Mia Frilander

Mia on muotitoimittaja, stailisti ja malli, joka harkitsee dj-uraa, jotta saisi käyntikortin, jossa lukee: dj/model/blogger.

Negroni

Musla

Americanon vahvempi kaveri.

Puurokuppivohvelit

Katri Mutikainen

Kaurahiutaleista herkkuvohveleita.

Vihdoin hikari

Kirsikka Simberg

Olin keskinkertainen vähän kaikessa, kunnes opin harjoittelemaan.