Kun olimme Espanjassa, kirjoitin matkapäiväkirjaa. Tai aloitin kirjoittamisen tosi kunnianhimoisesti. Istuin matkan tokana iltana Baezan hotellimme poolin äärellä, siemailin ilahduttavan halpaa valkkaria ja kirjoitin kuumeisesti monta sivua muun muassa espanjalaisten kiinnostavasta puheripulista – he puhuvat koko ajan ihan mistä turhanpäiväisestä asiasta tahansa. Tärkeintä vaikuttaa olevan se, että saa kuunnella omaa ja muiden ääntä.

Lentokoneessa vieressäni istui vanhempi espanjalainen mies, jonka eläkeläis-crew istui hänen takanaan olevassa rivissä. Tämä sympaattinen pappa seurasi koko matkan tiedotteita lennon kulusta siltä pieneltä screeniltä ja raportoin niistä äänekkäästi (=korvaani huutaen) takarivin kavereilleen. “Nyt ulkona on näin ja näin kylmä, nyt lennämme Tanskan yli, Tanskan pääkaupunki on Kööpenhamina…” Kaikkien mielestä papan raportiti olivat erittäin mielenkiintoisia ja he puhuivat koko matkan ajan taukoamatta matkan kulusta.

Suomalainen hiljasiuutta rakastava sieluni ärsyyntyi tietysti aluksi jatkuvasta hölötyksestä. Mutta toisaalta, puhuminen on kivaa ajanvietettä, eikä kenelläkään vaikuttanut olevan matkan aikana tylsää, eikä kukaan valittanut mistään. Mieleen tuli hiusstailisti Sanni Sydin viisaat sanat:

”Rakastan pientä small talkia, mutta tutuille ja tuntemattomille jutustelu ei ole Suomessa aina itsestäänselvyys – tai edes se, että tervehditään. Jos itse puhuisin aina vain silloin kun on asiaa, en paljon puhuisi.”

Matkapäiväkirjalle kävi kuitenkin vähän niin kuin tälle blogikirjoitukselle – niistä muodostui liian kunianhimoisia projekteja, jotka alkoivat uuvuttaa. Aloin koota tänne eeppistä matkapostausta heti palattuani Suomeen, mutta juttu kasvoi liian suureksi (tekstin piti olla vähintään Finlandia-palkinto tasoa) ja siihen tarttuminen tuntui päivä päivältä vaivalloisemmalta.

Koska olen panttaillut näitä kuvia jo viikkoja, päätin tehdä asiat kerrankin itselleni helpoiksi. Se tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että esittelen teille lomakuvia the old school way. Kuvitelkaa siis, että olen istuttanut teidät sohvalleni ja edessäni on diaprojektori, josta klikkailen kuvia lakanalle ja kerron niistä sen, mikä juuri nyt tuntuu oleelliselta (jos tylsistyttää ja olet silleen et “joo, joo moving on”, niin se on osa kokemusta):

“Tässä me ollaan Alhambran palatsissa Grandassa. Se on ehkä hienoin paikka, jossa olen ikinä käynyt. Herättiin kuudelta aamulla jonottamaan sisäänpääsylippuja. Palatsi sijaitsee pienen kukkulan laella ja sinne piti kiivetä vehreän metsän läpi. Oli pilkkopimeää ja ajattelin, että me ollaan ihan hulluja – lippuluukku aukeaisi vasta 8.30. Mutta sisään päästetään päivittäin vain rajattu määrä tyyppejä, joten et halua olla jonon päädyssä kun lipunmyynti alkaa. Perillä huomasimme, että paikalla oli jo ainakin sata muuta hullua. Seisoskeltiin jonossa noin tunti, luettiin kirjojamme ja juotiin kahvia. Ja päästiin sisään – muuten näitä kuvia ei olisi.”

“Nää kuvat on Córdobasta, eli viimeisestä kaupungista jossa kävimme, ennen kuin ajoimme takaisin Madridiin. Oli todella kuuma ja hikoilin vuolaasti mustissa housuissani, mutten jostain syystä tajunnut riisua niitä vaikka olisin hyvin voinut. Pidin ehkä pants + dress -lookistani niin paljon. Kävimme Córdoban upeassa moskeijassa, La Mezquitassa, joka rakenettiin 900-luvulla. Nuo raidalliset kaksoisholivkaaret keksittiin, jotta järjettömän kokoisen rakennuksen katto pysyisi pystyssä.

Córdobassa meillä oli ihana hotelli, jota pyöritti maailman mukavin parrakas mies. Saimme hotellin hienoimman huoneen, jossa oli iso parveke. Tässä ei ollut kyse mistään luksusmatkailusta ja yövyimme melko halvoissa paikoissa, mutta kaikki majapaikkamme olivat todella sympaattisia. Estetiikka oli more is more ja tuli koko ajan sellainen tunne, että olisi ollut Almodóvar-elokuvan kulisseissa. Mikä sopii minulle.”

“Välillä pysähdyimme autolla tienreunaan ja söimme juustoa, hedelmiä ja espanjalaisia säilykkeitä oliivipuiden varjossa. Espanjasta saa parhaita säilöttyjä mereneläviä: berberechos-simpukoita, chipirones-pikkumustekaloja ja Albo merkin mejillones en escabeche, eli sinisimpukoita mausteisessa kastikkeessa. Ei uskoisi, mutta kalasäilykkeet ovat oikea kulinaristinen makuelämys. Säilykkeitä saa kyllä Suomestakin, esimerkiksi Stokkalta, ne ovat vain paljon kalliimpia. Olen myös heikkona friteerattuihin chipirones-mustekaloihin, jotka maistuvat parhailta oluen kanssa nautittuina. Niitä ei tietääkseni saa mistään Suomesta? Harmi.”

“Suosikkikaupunkini oli pieni vuoristokylä Baeza. Hotellilla meidät ohjattiin parkkeeraamaan automme eräälle pellolle, jossa laidunsi lauma vuohia. Osalla vuohista oli kaulassaan kello ja niiden kalkatus kuulosti ihan tuulikellojen kilinältä. Ehkä maailman kaunein ääni – haluaisin meditaationauhan, jossa olisi vain vuohikellojen harmonista kilinää. Kuunnelkaa vaikka itse: IMG_6797!”

Loppu.