
Lomalla Helsingissä
Kuukauden talviloma kotikaupungissa.
Kuulumisia viime viikoilta: olen vaihtamassa työpaikkaa ja pystyin pitämään töiden välissä kuukauden mittaisen loman.
Rakas Trendi-lehti jää nyt taakse ja edessä on työ pr-toimisto Sugarin pr-managerina. Tästä olen niin iloinen, että joka kerta kun ajattelen uutta työpaikkaani tuntuu kehossani siltä kuin olisin menossa huvipuistolaitteeseen. Tarkennuksena: pidän kaikista hurjista laitteista (Top Spin 4-ever, vai mikä Kieppi se on nykyään?), eli tuntuu hauskalta ja jännittävältä – ei yhtään oksettavalta.
Mutta nyt siihen lomailuun. Ensin ajattelin, että lähden jonnekin Etelä-Eurooppaan etsimään itseäni, mutta sitten huomasin, ettei minulla ole varaa tai edes halua matkustaa lentokoneella, sillä olin vuodenvaihteessa matkoilla. Sitten mietin, että mitä minä siellä etelässä halusin oikein tehdä? Halusin joogata, lukea, viettää aikaa itseni kanssa kahviloissa ja kaupungilla ja katsoa yhden elokuvan päivässä. Nämä kuulostivat asioilta, jotka voisin toteuttaa myös kotona.
Päätin siis yrittää lomailla Helsingissä kesken ankeinta talvea.
On ollut virkistävää elää kotikaupungissaan eri rytmissä kuin mihin on tottunut. Olen usein käynyt joogassa arkipäivisin kymmeneltä aamulla, eli aikaan, jolloin en töissä käydessäni ikinä urheile. Olen käynyt leffassa keskellä päivää (jos sinäkin rakastat vanhempia naisia ja etenkin Judy Denchiä, suosittelen Nothing Like a Dame -dokkaria).
Kerran, kun kotonani ei ollut maitoa, poikkesin spontaanisti aamukahville lähellä olevaan Kaffecentraleniin. Puin pitkän takin pyjaman ylle ja otin Hesarin kainaloon. Kun töissä käyvät piipahtivat kahvilaan hakemaan take away -cappucinoja, minä istuin siellä pyjamassa ja luin lehteä. Silloin tunsin vahvasti olevani lomalla.

Tässä muita lempipaikkojani Helsingissä, jotka olen viime viikkoina löytänyt tai löytänyt uudelleen:
Café Tin Tin Tango
Olen huomannut, että minua viehättävät tällä hetkellä ei-niin-trendikkäät kahvilta. 90-luvulla perustettu Tin Tin Tango ei ole on muuttunut paljoakaan siltä ajalta, kun kävin siellä lukiolaisena 00-luvulla. Tai no vitriinin leivät eivät onneksi näyttäneet 00-lukulaisilta vaan siellä näkyi jotain ihanaa hapanjuurileipää, mutta muuten tunnelma oli mukavan pysähtynyt. Täydellinen paikka lukea.
Töölöntorinkatu 7
Gran Delicato Wine Bar & Taverna
Puheen ollen kahviloista, jotka eivät ikinä muutu: rakastan myös Gran Delicatoa. Ja vielä enemmän rakastan heidän (melko) uutta kreikkalaista viinibaariaan ja ravintolaansa! Se on mutkaton mutta maaginen paikka. Kävin siellä juuri ystäväni kanssa ja hetken ajan tuntui siltä kuin olisimme olleet Kreikassa. Joimme roseeviiniä ja söimme fava-dippiä, mustekalaa ja anjoviksia – aivan kuin joka päivä viime kesänä, kun kävin Serifos-saarella. Suosittelen, tavernassa vierailu on kuin miniloma! Ja käykää muuten ehdottomasti paikan vessassa, se on lempivessani Helsingissä.
Albertinkatu 31
Ravintola Loiste
Miksei tästä paikasta puhuta enemmän? Siinä päällimmäisenä mielessäni oleva kysymys, kun astuin ulos hissistä Sokoksen ylimmässä kerroksessa. Siellä sijaitsee 50-luvulla perustettu Ravintola Loiste, jossa voi syödä lounasta ja illallista, tai vain nauttia drinkin. Sisustuksessa on paljon alkuperäistä (eli paljon puuta ja messinkiä, I love!) ja näkymä Lasipalatsille on upea. Uusi lempipaikkani käydä skumppalasillisella. Pääsimme seuralaisen kanssa ikkunapaikalle, sillä arki-iltana kuuden maissa ravintolassa ei ollut tunkua. Katsokaa nyt tätä sisustusta! Mikä helmi keskellä Helsinkiä!
Sokos tavaratalo
Patisserie Teemu & Markus
Olin törmännyt Patisserie Teemu & Markuksen leivonnaisiin ja leipiin Helsingissä, mutten vieraillut heidän kahvilassaan Forumin kupeessa. Nyt olen ja sinne suuntaan jatkossakin aamiaiselle tai lounaalle. Paikassa on arkisin kiva keittolounas, mutta söin itse syntisen hyvän sandwichin, jossa siirappia tihkuvien tummien leipäpalojen väliin oli tungettu graavilohta ja sinappimajoneesia. Tuli mieleen New Yorkin delit. Kaikki leivonnaiset näyttivät niin kauniilta, että teki mieli tilata yksi jokaista. Ostin kotiin herkulliset jasmiini- sekä pistaasileivonnaiset. Leivonnaisten ostamisesta leivonnaisiin erikoistuneesta liikkeestä tuli pariisilainen olo. Eli yksi paikka tarjosi juuri matkat kahteen eri kaupunkiin – kiitos siitä Teemu & Markus & mielikuvitus!
Yrjönkatu 25
-
-
Mia Frilander
Heips! Siellä on monilla sama nimike – mä tuun vastaamaan kosmetiikkapuolesta 🙂
-
-
purrr
Ihana juttu taas! Ja ihanaa, että meet Sugarille <3
-
Mia Frilander
Kiitos <3 mustakin on ihanaa mennä Sugarille 😀
-
-
Mari
Voi, kuulostaa täydelliseltä lomailulta! Mäkin toivon tuollaista kuukauden lomaa Helsingissä nyt, mut onneks sellainen on ehkä joulukuussa tulossa! Ja hurjana onnea uudesta työstä 😊 (mäkin haaveilin tuosta paikasta salaa, kun se oli haussa vielä, mut mun on vielä vähän opiskeltava ennen tuollaisia. Sugarilla työskenteleminen olis suorastaan unelma mulle 😆)
-
Mia Frilander
Kiitos, Sugar oli myös mun unelma – joskus ne saattaa toteutua 🙂 Tsemppiä opiskeluihin!
-

More to read

Ivana Helsinki: haute couture -mekkoja, Muumi-pitsejä ja omat festarit
Kirsikka Simberg
Viisi syytä rakastaa Ivana Helsinkiä.

Paras vappusima
Enni Koistinen
Yrjönkadun uimahallin Cafe Yrjön legendaarinen sima on kaikista parasta.
Mutta eikös se ole Idan duuni vai onko teitä monta samalla nimikkeellä?