
Miksi haluan pukeutua tylsästi
Tavoitteenani on vaatekaappi, jonka sisältöä käytän vielä 50 vuotiaana. Siksi yritän rakentaa siitä ajattoman.
Miksi suomalaiset käyttävät niin paljon mustia vaatteita, kysyttiin Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa syksyllä. Vaatekaupoissa on masentava hautajaistunnelma! Millaisia gootteja lapsistamme kasvaa, kun heitä ympäröi lapsuudesta asti mustat vaatteet ja rakennukset?
Minäpä kerron, miksi vaatekaappini on pääosin mustavalkoinen ja tylsä. Siksi, koska musta ja valkoinen ovat kestävän vaatekaapin värejä. Ne ovat aina ajankohtaisia.
Tavoitteenani on vaatekaappi, jonka sisältöä käytän vielä 50 vuotiaana. Siksi yritän rakentaa siitä ajattoman. Toivon, ettei tyylini kehity enää yhtään – jämähtäisin mielläni nyt paikoilleni ja pukehtuisin ilomielin samoihin vaatteisiin viisikymppisenä.
En halua, että tyylini on liian muodikas ja yritän jokaisen minua houkuttelevan vaatekappaleen kohdalla kysyä itseltäni, onko se trendikäs. Jos on, jätän ostamatta. Trendikkäiden it-vaatteiden sijaan haluan klassikoita, jotka ovat todistaneet toimivansa vuosikymmenestä toiseen. Tylsää ja mielikuvituksetonta, sanoisi joku. Järkevää ja kestävää, sanon minä.
Minimalismin kuolemaa on julistettu muotilehdissä jo jonkin aikaa. Célinen Phoebe Philon aloittama pelkistetty trendi on ollut muotia jo vuosia ja nyt janoamme muotilehtien mukaan jotain uutta, kuten Alessandro Michelen överiä Gucci-tyyliä.
Tai sitten emme. Pidän minimalistisesta tyylistä, koska se tuntuu rauhalliselta ja selkeältä nopeasti vaihtuvien, äänekkäiden ja räikeiden muotitrendien rinnalla. Valkoiseen paitaan ei kyllästy yhtä nopeasti kuin vaaleanpunaiseen röyhelömekkoon. Tai minä en kyllästy – jollekin muulle tämä menee ehkä toisin päin ja se röyhelöhame tuntuu omalta ja tuottaa iloa monta vuotta.
Tämän takia on ensisijaisen tärkeää löytää se oma tyyli. Olen tehnyt empiiristä tutkimusta omassa vaatekaapissani ja huomannut, että ne vaatteet, joita käytän vuodesta toiseen, ova niin sanottuja “klassikko-vaatteita”. Eli niitä tylsiä “vaatekaapin peruspilareita”. Valkoinen kauluspaita, mustat housut, Levi´s 501-farkut, ohuet kashmirneuleet, Conversen lenkkarit, pieni musta laukku, RayBan Wayfarerit. Musta nahkatakkini on kymmenen vuotta vanha ja pidän siitä vuosi vuodelta enemmän.
Minimalistisen tyylin omaksuminen ei tietenkään automaattisesti tarkoita sitä, että ostaisi vain järkeviä asioita. Pitää olla varuillaan, sillä sen “täydellisen vaatekaapin” rakentamisoperaatiossa saattaa huomaamattaan huijata itseään ostamaan vaikka mitä uutta. Omistan itse esimerkiksi kuusi mustaa housua, joista kaikista olen luullut, että ne ovat ne “täydelliset” mustat housut, joiden jälkeen en tarvitse enää ikinä uusia housuja. No eipä mennyt niin.
Yritän taas ensi vuonna haastaa itseni ja yritän olla ostamatta kauheasti uutta. Aavistan, että pärjäisin nykyisen vaatekaappini sisällöllä ainakin 10 vuotta ilman, että tuntisin itseni ihan epämuodikkaaksi tai nukkavieruksi. Se tuntuu kivalta ja todistaa, että olen tehnyt shoppailessani ainakin jotain oikein.
Jatkossa käyn siis ostoksilla 50-vuotias Mia mielessä. Tällainen rationaalinen ostelu on varmasti monen mielestä äärettömän ankeaa, mutta minun mielestäni shoppailun ei pidä olla älyvapaata hupia. Aivoja ei kuulu jättää narikkaan, kun astuu kauppaan.

More to read

Ahvenanmaalla pyöräillen
Enni Koistinen
Ahvenanmaa on idyllinen pyöräilylomakohde, jonka saaristomaisemissa polkeminen on leppoisaa ja ihanaa.

Muistotilaisuus kermajäätelölle
Katri Mutikainen
Itse tehty vegaanijäätelö on helppo ja herkullinen valmistettava.