KonMari-huumassa vein viime keväänä ruskeat cowboy-buutsit UFF:iin. Nyt harmittaa. Keksin noin miljoona asua, joissa haluaisin käyttää niitä.

Cowboy-buutsien menetystä surkutellessani aloin kyseenalaistaa karsimis-trendiä. Hankkiudummeko eroon tavaroista liian heppoisin perustein?

On tosi tyydyttävää hankkiutua eroon tavarasta, josta ei juuri nyt pidä. Tulee aikaansaava ja puhdistautunut olo. Aika usein hankimme kuitenkin jotain uutta sen karsitun tilalle, eli emme oikeasti pääse eroon mistään – saamme vain mahdollisuuden ostaa jotain uutta, joka näyttää meistä nyt kiinnostavammalta ja ajankohtaisemmalta kuin se vanha tavara.

Sen sijaan, että karsii tavaraa, josta ei juuri nyt pidä, pitäisi ehkä useammin haastaa itsensä: miten voisin käyttää tätä vähän epämuodikasta tavaraa uudella tavalla?

Ostaisimme ehkä harkitummin, jos meidän olisi pakko elää tavaran kanssa kymmenen vuotta. Sitä kysyisi useammin itseltään, haluanko tämän siksi, että se on juuri minun tyyliäni vai siksi, että se on trendikäs?

Väitän, että jos yrittää olla seuraamatta liikaa trendejä ja luottaa omaan makuunsa, kertyy kaappiin sellaisia värejä, siluetteja ja materiaaleja, jotka ovat oman tyylin mukaisia. Kaikki vaatteet eivät välttämättä aina tunnu ajankohtaisilta, mutta silloin ne kannattaisi säilöä karsimisen sijaan ja luottaa siihen, että ne tuntuvat taas jossain vaiheessa kiinnostavilta.

Jokaisella muotitalolla ja vaatemerkillä on tietty DNA, ne tietyt elementit, jotka näkyvät aina mallistoissa vaikka trendit vaihtelevat. Omaa tyyliään voisi alkaa kehittää kuin muotitaloa.

Minkälainen muotitalo sinä olisit? Mikä on sinun tyylisi DNA? Mitkä ovat sinun materiaalisi, siluettisi ja värisi?

Jos vaatteita säilöö karsimisen sijaan, pitää osteluaan tietenkin rajoittaa entistä enemmän. Ellei sitten omista jotain jättimäistä varastoa, jonne voi säilöä koko upean kokoelmansa.

Tästä tulikin mieleeni, että mummoni on varmasti säilönyt jokaikisen elämänsä aikana ostamansa vaatteen. Ne mahtuvat kaikki hänen pienelle vintilleen, sillä hänellä ei ole ollut mahdollisuutta himoshoppailla. Olen itse luultavasti ostanut 29-vuotiaana enemmän vaatteita kuin mummoni koko 95-vuotiaan elämänsä aikana.

Täytyy suunnata pian sinne vintille, sillä se on oikea aarreaitta, täynnä laadukkaita mekkoja, takkeja ja nahkasaappaita! Onneksi mummoni ei ole lukenut KonMari-metodista.