We don’t embroider cushions here. Näin nykyään arvostetulle arkkitehdille ja muotoilijalle Charlotte Perriandille oli kuulemma sanottu, kun hän saapui Le Corbusierin toimistolle esittelemään portfoliotaan. Myöhemmin Le Corbusier kyllä palkkasi lahjakkaan Perriandin ja he suunnittelivat mm. useita huonekaluja yhdessä.  

Luin tämän tarinan äsken The Financial Times -lehden viikonloppuliitteestä, jossa oli juttu arkkitehtuurin ja designin alojen varjoon jääneistä naissuunnittelijoista. Aihe on ollut ajankohtainen jo vuosikymmeniä. Muotoiluhistorian kaanon on kovin miesvaltainen, mikä ei tarkoita sitä, etteikö lahjakkaita naisia olisi löytynyt. Sukupuolijakauma johtuu muun muassa siitä, ettei naisille ole annettu samalla lailla tilaa, ja ettei niitä muotoilun aloja, joilla naiset ovat perinteisesti loistaneet, ole arvostettu. Kuten vaikka tyynyjen brodeeraus.

Tämä artikkeli on osa Finnish Design Shopin naistenpäivän kampanjaa, jolla on kaksi tärkeää teemaa: nostetaan esiin naissuunnittelijoita ja kerätään rahaa UN Women Suomi -järjestölle. UN Women Suomi on kansainvälisen UN Womenin komitea, joka kerää varoja YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenille. UN Women tekee arvokasta työtä edistämällä sukupuolten välkistä tasa-arvoa sekä vahvistamalla naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksia ja asemaa globaalisti.

Finnish Design Shop lahjoittaa kampanjan aikana 5.-8. maaliskuuta jokaisesta tilauksesta 10 euroa UN Womenille 20 000 euroon saakka. Bonuksena saat itse 10% alennusta kaikista normaalihintaisista tuotteista. Jos et halua ostaa mitään, voit myös tehdä suoran lahjoituksen UN Womenille täällä, tai lahjoittaa tekstarilla:

Lahjoita 10 e —> viesti UNW numeroon 16499
Lahjoita 20 e —> viesti UNW20 numeroon 16499

Arvostan kovasti mahdollisuutta osallistua ilman ostamista, se on minusta raikas tapa toteuttaa hyväntekeväisyyskampanja.  

Tässä jutussa fiilistelen naismuotoilijoita, joiden suunnittelemia tuotteita löydät Finnish Design Shopista. Koska en voi yhdessä jutussa kertoa kaikista kiinnostavista henkilöistä, valikoin tähän mielivaltaisesti viisi, jotka innostavat minua erityisen paljon juuri nyt.  Kuvissa näkyy lisäksi joidenkin muiden upeiden nais-designereiden suunnittelemia tuotteita.  

Aino Aalto ei varmasti ole kenellekään uusi tuttavuus, mutta hän on mielestäni niin kiinnostava, että halusin valita hänet tähän juttuun. Minua inspiroi etenkin Aino ja Alvar Aallon yhteistyö, he olivat oikea dream team. Ilman Ainoa ei olisi Alvaria siinä mielessä, mihin Alvar Aallon nimi assosioituu arjessamme: ajattelemme Artekia, pehmeitä paimentolaismattoja yhdistettynä ankaran funktionaalisiin huonekaluihin, viherkasveja, rottinkia, modernistista taidetta kuten Légerin piirroksia tai Picasson keramiikkaa. Artekin estetiikka näkyy kaikissa trendikkäissä (ja varmaan trendien ulkopuolellakin olevissa) suomalaiskodeissa, ja Ainolla oli vahvasti sormensa pelissä tämän tyylin luomisessa. 

Aino ja Alvar Aalto perustivat Nils-Gustav Hahlin ja Maire Gullichsenin kanssa Artekin vuonna 1935. Kun Hahl kuoli 1941, Aino Aallosta tuli Artekin toimitusjohtaja ja hän vaikutti vahvasti siihen, minkälaisia tuotteita Artek valmisti ja möi. Ulkomaanmatkoilla Aino etsi myyntiin sopivia tuotteita ja haisteli kansainvälisiä design-tuulia.

Ennen Artek-aikaa Ainon kädenjälki näkyy Alvarin töissä: Aino työskenteli Alvarin studiossa ja tämän Kari-Otso Nevaluoman kirjoittaman informatiivisen artikkelin mukaan he tekivät niin tiiviisti yhteistyötä, että ”jälkikäteen on mahdoton eritellä Ainon ja Alvarin osuutta monissa Arkkitehtitoimisto Aallon 1920–40-luvulla toteuttamissa suunnitelmissa. Osa piirustuksista on merkitty Ainon tekemiksi, joissakin esiintyvät molempien nimet. Aino Aallon panos oli ilmeisesti mittavin asunto- ja sisustussuunnittelussa sekä näyttelyarkkitehtuurissa.”

Yksi Alvar Aallon suurteoksista on Villa Mairea, jonka sisustuksesta Aino vastasi. Rakennus ja sisustus ovat täydellinen kokonaistaideteos, josta kirjoitin tässä jutussa. Ei siis Alvaria ilman Ainoa, ja toisinpäin. 

Ainossa minua kiinnostaa myös se, että hän kiinnitti huomiota lasten ja äitien elinympäristöihin, luultavasti siksi, että oli nainen. Finnish Design Shopin artikkelin mukaan hän halusi parantaa päiväkotien ja neuvoloiden kaltaisia lasten elinympäristöjä ja häntä kiinnostivat keittiöt ja pienet asunnot. Aino Aalto piirsi itse vuonna 1945 valmistuneen Noormarkun lastentalon ja terveystalon. Tästä haluaisin lukea lisää!

Esineistä Aino Aalto tunnetaan parhaiten Iittalan Bölgeblick-lasistostaan, joka nykyään kulkee nimellä Aino Aalto. Yllä olevassa kuvassa näkyy Riihitie-ruukkuja, jotka Aino suunnitteli alunperin pariskunnan Munkkiniemen kotiin. Ne esiteltiin Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1937 ja otettiin Artekin valikoimaan Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi. 

Yllä olevassa kuvassa näette täydessä pituudessaan 86 cm korkeaksi yltävän Pipistrello-valaisimen. Rakastan tuota 60-luvun cooliutta henkivää Martinelli Lucen valmistamaa lamppua, jonka korkeutta voi säätää teleskoopin lailla. Oletin jostain syystä aina, että sen on suunnitellut joku italialainen ukkeli, mutta eipäs ole, opin juuri. Massiivisen lampun takana on italialainen Gae Aulenti, tähtiarkkitehti, josta en ollut kuukausi sitten ikinä kuullut. 

Aulentin (1927-2012) kuuluisin tuotos on vanhan pariisilaisen rautatieaseman muuttaminen Musée d’Orsay -taidemuseoksi. Hän säilytti paljon vanhasta asemasta, kuten kauniin kupolimaisen lasikaton. Tämä lähestymistapa näyttää olevan hänelle tunnusomaista; monet hänen suunnittelemistaan rakennuksista hyödyntävät jo jotain olemassa olevaa. Katsoin Youtubesta lyhyen videon Aulentista, jossa kerrottiin toisen maailmansodan tuhon vaikuttaneen häneen: kun on nähnyt koko maailman kaatuvan, ei tee mieli purkaa vaan jälleenrakentaa sitä, mitä on. 

Pipistrello tarkoittaa lepakkoa ja nimi viittaa lampun siipimäiseen varjostimeen. Se on tehty muovista ja edusti aikanaan uusinta uutta muotoilua – muovia oli mahdollista taivuttaa mielikuvituksellisiin muotoihin. Sen leikkisyys oli vastaisku aiempien vuosikymmenten rationalismille ja se enteilee sitä hassuttelevaa tyyliä, mistä italialainen design on tullut tunnetuksi. 

”Architecture is a man’s profession, but I always pretended not to know that”, on Aulenti kommentoinut muotoilualan misogyniaa. Ei varmasti ollut helppo työ raivata itselleen tilaa muotoilun alalla 50- ja 60-lukujen Italiassa.

Ruotsalainen Carin Seth Andersson on suunnitellut useimmat Marimekon maljakot, kuten myös tämän dramaattisen mustan Ming-maljakon.

Helsinkiläisen Hanna Anosen suunnittelemissa esineissä on juurikin yllä mainittua italialaista leikkisyyttä. Pidän kovasti näistä Beebee ja Plizé -rasioista, jotka ovat kuin jättikokoisia karkkeja. Made by Choicelle suunnitellut rasiat on valmistettu puusta ja Anonen onkin opiskellut puuartesaaniksi ennen korkeakouluopintojaan Lahden muotoiluinstituutissa ja Aalto-yliopistossa. 

Saatat tuntea Anosen näistä hassuista Hakolan valaisimista. Cocktail-lamppu nähtiin ensimmäistä kertaa vuonna 2017 Finnish Design Shopin järjestämässä FDS Award -muotoilukilpailussa, jossa se voitti kolmannen palkinnon. 

Esteri Tomulan rönsyilevät viivapiirrokset miellyttävät silmääni kaiken trendikkään vakavan pelkistetyn minimalismin vastapainona. Ne tuovat myös mieleen kesän ja mökin – tiedätte varmaan en emalikattilat, joita koristavat retrot kalat ja kasvikset? Ne ovat Tomulan käsiaalaa. 

Esteri Tomula (1920-1998) työskenteli lähes 40 vuotta koristesuunnittelijana Arabialla ja oli hyvin tuottelias. Hän erikoistui posliinimaalaukseen ja koristetaiteeseen, sillä synnynnäinen lyhytkasvuisuus rajoitti hänen liikkumistaan ja asetti rajoja elämänvalinnoille, eikä esimerkiksi raskaan saven käsittely ollut mahdollista. Tarkkuutta vaativa posliinimaalaus ei tuottanut ongelmia ja siinä hän olikin loistelias. 

Valitsin tähän juttuun Arabian Daisy ja Esteri -mukit, sekä Pastoraali-maljakon. Aurinkoinen Daisy-kuvio on alunperin suunniteltu Arabian lastenastiastoa varten. Esteri-kukkakuvio taas on 70-luvulta. Mukit kuuluvat Arabian Roosa Nauha -tuotteisiin ja Arabia lahjoittaa jokaisesta mukista yhden euron rintasyövän vastaista työtä tukevaan Roosa nauha -keräykseen. 

Pastoraali-maljakko on ihana kaikessa 60-lukulaisessa retroudessaan. Kuvio on vuodelta 1965 ja rakastan tytön asua ja pöyheitä hiuksia. Aivan upea groovy kaapu ja pienet nilkkurit. Tästä on hillitty minimalismi ja seesteisen hyvä maku kaukana, virkistävää! 

Tomula oli kuulemma hauska tyyppi ja hänen ystävänsä kirjoittivat Helsingin Sanomien nekrologissa näin:

”Hän tarjosi laajalle ystäväpiirilleen paljon iloa ja elämänkipinöitä. Tätä puolta kuvaa hyvin, että perheetön taiteilija määräsi tarkoin muistotilaisuutensa luonteen – se piti aloittaa ja lopettaa sherryllä ja siellä piti kaikilla olla iloista ja hauskaa. Ja siellä oli.”

Tämä keraaminen lastenastiasto on Maija Puoskarin suunnittelema. Tuotteiden koot ja pyöreät muodot on mitoitettu sopimaan eri-ikäisten lasten käsiin. Mukissa on kaksi korvaa, jotta pienimmät saavat siitä hyvin kiinni, eikä puinen lusikka kolise keraamisia astioita vasten lapsen harjoitellessa sen käyttöä. Lapsen siirtyessä tavallisiin astioihin, voi lautasia käyttää tarjoiluastioina. Lautanen toimii myös kulhon kantena, jos ruokaa jää aterialta yli. Nerokasta. 

Ruotsalainen teollinen suunnittelija, sisustussuunnittelija ja arkkitehti Greta Magnusson Grossman meni vuonna 1933 naimisiin jazzmuusikko Billy Grossmannin kanssa ja muutti Los Angelesiin. 30-luku, jazz, LA, mahtava kombo, josta haluan tietää lisää! 

”Once a footnote in Midcentury Modern History is on her way to becoming a household name”, kuvaillaan Greta Magnusson Grossmanin (1906-1999) uraa Los Angeles Times -lehden artikkelissa. Jutun mukaan Grossman tunnettiin 40- ja 50-luvuilla Charles Eamesin ja Isamu Noguchin rinnalla modernistisen suunnittelun kiinnostavana nimenä, mutta sitten hänet unohdettiin. Näköjään Grossman lopetti suunnittelun 60-luvulla ja siirtyi maisemamaalauksen pariin ja hänestä tuli alaviite historiankirjoihin. Nyt asia on muuttumassa, Grossmannista on hiljattain tehty pari näyttelyä ja hänen suunnittelemiaan esineitä himoitaan kansainvälisissä huutokaupoissa.  

Grossman tunnetaan parhaiten 40- ja 50-luvun valaisimistaan, joita nykyään valmistaa Gubi. Kuvissa nähdään virtaviivainen Cobra-pöytävalaisin, joka on 50-luvun tuotos. Kuin suoraan Don Draperin työpöydältä. 

Olen suuri Ritva Puotila -fani. Jo ennen Woodnotesin perustamista 1987 hän ehti tehdä pitkän uran tekstiilisuunnittelijana muille merkeille ja hänellä on loistava värisilmä. Woodnotes tunnetaan paperinarutuotteistaan ja yritys oli ensimmäinen maailmassa, joka otti tämän materiaalin käyttöön modernien sisustustuotteiden valmistuksessa. Kuvassa näkyy San Fransisco -paperinarumatto.