No logo

Mikä merkki pääsee lähelle sydäntäsi?

Joitain vuosia sitten ostin Calvin Kleinin logo-alkkarit, koska ne olivat trendikkäät ja 90-luvulla Kate Mosskin pukeutui niihin. Ostin myös Niken logollisia urheilusukkia, koska ne olivat mielestäni tosi coolit ja ala-asteeni viileillä lapsilla oli sellaiset. Ei siis minulla. Mutta nyt oli!

90-luvulla ja 2000-luvun alussa pinnalla olleet logot ovat tällä hetkellä muodissa. Niitä käytetään nostalgisoivasti tai ironisesti ja koska rakastan nostalgiaa on tämä mielestäni aika hauska trendi.

Mutta se on myös ongelmallinen. Kun pukeutuu logoihin, toimii samalla merkin ilmaisena mainospilarina. Jos alkaa raaputtaa vaikkapa monikansallinen urheiluvaatemerkin pintaa, saattaa löytää epämiellyttäviä asioita. Sellaisia, joita ei välttämättä tekisi mieli tukea.

Kaikki kuvat Helen Korpakin upeasta sarjasta Everything, Everywhere.

Valokuvaaja, kulttuuritoimittaja ja yleinen multitalent Helen Korpak julkaisi äskettäin kotisivuillaan sarjan superkauniita valokuvia, joita hän on vuosien varrella ottanut matkoilla. Kuvasarja tutkii, miten globalisaatio muokkaa maailmaa ja miten se näkyy ihmisten kuluttamisessa. Samojen suuryritysten logot ja tavarat näyttävät löytyvän maailman joka kolkasta.

Kuvasarjan lisäksi Helen on kirjoittanut aiheesta mielenkiintoisen esseen. Logovaatteita pohdiskellessani etenkin tämä kohta kolahti:

“Some year ago, Calvin Klein-underwear came back into fashion with a bang, aided by a huge marketing campaign in which the hippest photographers in the fashion world shot the hippest celebrities writhing in their #mycalvins. On social media famous feminist it-girls and artists post selfies of themselves in bras and panties with the ubiquitous Calvin Klein-logo plastered in huge letters along the elastic bands. The fiercely outspoken queer intersectional feminist rapper/ singer Princess Nokia is frequently seen sporting the Calvin Klein logo.

This fascinates me greatly. Why are these subversive celebrities choosing to wear the name of an elderly, white, heterosexual millionaire cis-male over their hearts? How can the meanings of brands and logos be so imaginatively re-contextualized and re-negotiated that expensive capitalist underwear produced in poor countries transform into status symbols among socialist activists?”

Tämä oli hyvä muistutus. Kuka vaatteen on tehnyt ja missä olosuhteissa? Haluanko oikeasti kantaa tätä logoa? Helposti unohtuu, mitä logon takana piilee, sillä supertunnetut logot ovat jollain tavalla onnistuneet irtautumaan merkistä, jota ne edustavat ja ne elävät omaa elämäänsä.

Helenin tekstistä tuli mieleen keväällä ruotsinkielisellä Ylellä julkaistu essee Feminism som är men inte gör. Feminismi joka on, muttei tee mitään.

Tekstissä kirjailija ja kulttuuritoimittaja Ylva Perera kritisoi tiettyä nykyfeminismin muotoa, jossa hänen mielestään keskitytään liikaa oman feministisen identiteetin rakentamiseen sen sijaan, että oikeasti edistettäisiin tasa-arvoa. Ja että edistettäisiin naisten asemaa muualla kuin omassa kuplassa.

Ongelma kärjistetysti: ostetaan iskulauseella varustettu t-paita, jonka avulla kerrotaan maailmalle, että olen feministi, muttei kyseenalaisteta, kuka sen t-paidan on tehnyt. Usein se on alipalkattu nainen kehitysmaassa. Tämä feminismi ei muuta maailmaa paremmaksi paikaksi.

Feministisempi teko olisi ostaa vaate merkiltä, joka maksaa kunnon palkan työntekijöilleen ja ajaa heidän etujaan.

Näin Black Friday -kulutushysterian alla näiden asioiden miettiminen tuntuu vielä tärkeämmältä. Jos näkisimme, missä himoitsemme tavara tehdään, ei ehkä tekisi mieli shoppailla niin paljon. Tämä ajattelutapa auttoi ainakin minua, kun vaatepaastosin ja paaston loputtua se on jäänyt päälle. Aika moni himotuksen kohde ei enää tuntunutkaan niin ihanalta, kun aloin miettiä haluanko tukea kyseistä merkkiä. Kriittisyys voi säästää myös rahaa!

***

Lisää luettavaa: tämäkään asia ei tietenkään ole mustavalkoinen. Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, pikamuotiketjun boikotoiminen ei välttämättä ole se tehokkain keino vaikuttaa. Siitä saa paremman mielen itselleen ja samalla voi tukea hyvismerkkejä, mutta se ei muuta sitä faktaa, että hikipajatehtaat ovat jo olemassa ja ne työllistävät monia. Tämä on niin vaikea asia… Tärkeintä olisi vaatia, että vaatemerkit maksavat työntekijöille kunnon palkkaa. Vaikuttaa voi myös tukemalla järjestöjä, jotka työskentelevät tämän puolesta. SASK on esimerkiksi sellainen.

More to read

Arkivé kylässä: villakangastakin uusi elämä

Kirsikka Simberg

Miten huoltaa käytössä nyppääntynyt villakangastakki. Vaatehuollon ammattilaiset Maria ja Jenna näyttävät mallia.

Tuskan parahdus

Enni Koistinen

Kävin Tuska-festivaaleilla ja yllätyin.

Opettaja vai mentori

Katri Mutikainen

Mikä on opettajan rooli? Tallinnan yliopistossa osa opettajista käyttäytyivät sovinistiseen malliin ja opettivat oppilaita enemmän pelolla kuin kannustuksella.

Metsäjuttu

Kirsikka Simberg

Muistoja metsästä