Olen ihminen, joka rakastaa rutiineja ja olen koko syksyn ajan ajatellut, että minun pitäisi kehittää itselleni täydellinen aamurutiini. Olen myös ajatellut, että voisin sitten kirjoittaa tänne siitä, miten tämä rutiini teki elämästäni vähän paremman, sillä se sisältäisi tietenkin meditaatiota ja muuta stressitasoa alentavaa puuhaa, jota minun tekisi hyvää harrastaa. En vain vieläkään ole saanut aloitettua.

Aamuni ovat vieläkin kaoottisia ja tästä tuli mieleen nuortenlehti Demin hauska juttutyyppi nimeltä Odotukset vastaan todellisuus. Siinä käsitellään aina jotain aihetta, johon liittyy hurjasti odotuksia, kuten kesäloma, jouluaatto tai ensimmäinen suudelma ihastukselta. Ensin maalaillaan skenaariosta ihannekuva (aika pysähtyy, kun suutelemme) ja sitten ollaan realistisia (nenämme törmäävät jatkuvasti yhteen ja hänen kielensä pyörii kuin propelli). Juttutyyppi on mielestäni tärkeä ja humoristinen muistutus siitä, ettei kaikki aina mene ihan täydellisesti nappiin ja se on ihan fine.

Kirjoitan usein itse näitä juttuja ja minulle on kerrottu, että olen niissä aika hyvä. Se johtuu varmasti siitä, että kirjoitan kokemuksesta. Minulla on usein täysin epärealistisia odotuksia asioista. Kuten nyt tästä aamurutiinistani.

Päätin siis tehdä aiheesta aikuisten Odotukset vs. Todellisuus -jutun. Ensin esittelyssä aamurutiini, jollaisen oikeasti haluaisin (olisi niin ihana herätä näin ja minun pitäisi oikeasti meditoida joka aamu), mutten ole varma, tulenko ikinä onnistumaan sen toteuttamisessa muulloin kuin yhtenä sunnuntaiaamuna vuodessa. Sen jälkeen seuraa ihan tavallinen arki-aamuni.

ODOTUKSET

Heti herättyäni kirjoitan sängyn vieressä olevaan vihkoon päivän ensimmäisen ajatuksen. Unen ja hereilläolon rajamailla syntyvät kaikki kauneimmat ajatukset, kertoo malli Varsha Tapa Into The Glossin haastattelussa. Minua kiinnostaa kovasti tutkia, onko pääkopassani mitään kaunista kello 6.45 AM.

Sitten istahdan meditaatiotyynylleni (uusi piikkimatto!). Sytytän luksus-suitsukkeen Cinnamon Projects -merkiltä. Meditaatiotuoksuni on nimeltä 7AM, sillä kello on seitsemän. (Saan tyydytystä siitä, kun käytän jonkun kellonajan mukaan nimettyä tuotetta juuri sinä kellonaikana. Tykkään myös kaikista hajuvesistä, joiden nimestä käy ilmi, onko ne ajateltu aamu- vai iltakäyttöön.)

Meditoin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen listaan kiitollisuuspäiväkirjaani viisi asiaa, joista olen kiitollinen. Teen vielä viisi aurinkotervehdystä vetreyttääkseni kroppaa. Tämän jälkeen kuivaharjaan ihoni. Sytytän tuoksukynttilän ja käyn suihkussa kynttilänvalossa.

Surautan ravitsevan smoothien, johon lisään kaikenlaisia upeita superfoodeja, joita kehoni tarvitsee voidakseen optimaalisen hyvin. Juon kahvin (tai terveellisempää matcha lattea (never gonna happen)) ja luen päivän lehden ja tunnen olevani kartalla siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Tässä vaiheessa saatan myös ottaa älypuhelimeni käteen ensimmäistä kertaa ja selata ulkomaalaisia uutissivustoja tai lukea jonkun artikkelin jotain fiksusta aiheesta. Tunnen, että kehoni ja aivoni ovat ravitut aloittamaan päivän.

Pukeudun laadukkaista materiaaleista leikattuun mustaan univormuuni, jonka olen teettänyt ompelijalla, sillä haluan vain täydellisiä vaatteita, enkä löytänyt niitä mistään muualta. Enää en käytä arkiaamuisin aikaa vaatteiden valitsemiseen.

Astun ovesta juuri ajoissa ja tunnen olevani nainen, jolla on her shit together.

TODELLISUUS

Herättyäni selaan Instagramia vartin sängyssä, vaikka tiedän sen vain yleensä masentavan minua. Sininen valo ja ihmisten mukatäydelliset elämät (=kateus) herättävät minut kuitenkin tehokkaasti – minusta ei ikinä tule yhtä aikaansaava kuin Instagramin ihmiset, ellen vääntäydy nyt sängystä. Makoilusta ei saa contenttia loputtomiin.

En jaksa meditoida heti, koska se tuntuu niin tylsältä, joten kerron itselleni, että teen sen aamiaisen jälkeen. En tee sitä. Jos onnistun meditoimaan, häiritsee poikaystäväni torkuttaminen  rauhaani aina, kun olen pääsemässä jonkinlaiseen zen-tilaan.

Jääkappia kolutessani käyn läpi päivän to do -listaani, vaikka olen päättänyt olla ajattelematta töitä ennen kuin olen astunut ulos ovesta. Syke nousee mukavasti kun muistan asioita, jotka unohdin hoitaa edellisenä päivänä.

Sauvasekoittimeni on rikki, enkä ole ehtinyt ostaa uutta, koska en ole ehtinyt käymään läpi kaikkia maailmana tehokseoittimia löytääkseni sen kaikista parhaan. Syön siis jogurttia ja mysliä.

Syön samalla, kun teen kauneusrutiinini. Tämä on ainoa asia aamuissani, jonka olen hionnut täydellisyyteen jo todellisuudessa: suihkutan kasvoille Flow Kosmetiikan Ruusuvettä ja pyyhin ne musliiniliinalla. Imeytän viisi kerrosta Whamisa Deep Rich Toner -essenceä kasvoilleni samalla, kun valmistelen aamiaiseni. Valitsen seerumigarderoobistani seerumin, jota ihoni tuntuu nyt kaipaavan. Heleyttä? Tata Harper Resurfacing Serum. Kosteutta? Evolven hyaluronihapposeerumi. Saatan lisätä kasvoilleni tipan öljyä, kuten Essen Repair Oil -öljyä. Tämän jälkeen levitän vielä kosteusvoiteen, joka on nyt Frantsilan Midsummer Rose -ravitseva kasvovoide. Viimeiseksi vielä aurinkovoide.

Sitten meikkaan. Tykkään kevyestä meikistä, mutta saan silti aina kulutettua yllättävän paljon aikaa tähän vaiheeseen. Testaan aamuisin töihin tulleita meikkiuutuuksia ja jumitun peilin eteen puunailemaan kasvojani ja hämmästelemään lopputulosta. Joskus jokin tuote näyttää hirveältä ja joudun putsaamaan sitä pois ja aloittamaan uudestaan. Sitten onkin kamala kiire ja puen yleensä samat vaatteet kuin edellisenä päivänä.

Kun lähden kotoa, olen yleensä aina 10 minuuttia jäljessä aikataulustani riippumatta siitä, mihin aikaan heräsin. En aina koe, että minulla on homma hanskassa, mutta ainakin koen usein olevani onnellinen.

Ja elämä olisi aika tylsää, jos ei olisi tavoitteita. Ehkä olen joskus (eläkkeellä) kiitollisuuspäiväkirjaa meditaatiotyynyllä kirjoittava nainen. Ei se päämäärä vaan se matka.