Pieni Istan­bul opas

Opas ihanaan Istanbuliin.

En ole ehtinyt kehua Istanbulia tarpeeksi, joten otin asiakseni korjata tämän vääryyden ja väsäsin teille pienen Istanbul oppaan. Tässä liuta kivoja asioita, jotka kannattaa tehdä, jos joskus sattuu löytmään itsensä Istanbulista:

Tärkein ensin, eli RUOKA! Kaikkein eniten fiilistelin matkalla kaupungin kulinaristista tarjontaa. Eteenkin 60-luvulta asti pystyssä ollut kebabravintola Hamdi ja kalaravintola Balıkçı Sabahattin tekivät vaikutuksen.

Ensimmäisessä vanha tarjoilijasetä innostui näyttämään minulle, miten tilaamani munakoisokebab tulisi syödä. Liha, munakoiso, sipuli ja tomaatti tuli pilkkoa erittäin pieniksi paloiksi ja sekoittaa mössöksi, joka syötiin lettumaiseen leipään käärittynä. Hän otti tomerasti ruokailuvälineeni kätösiinsä ja pilkkoi pieteetillä pienen satsin lautaselleni. Luulin hetken, että hän vielä syöttäisi letun minulle, mutta sen sain onneksi tehdä itse. Tunsin itseni pieneksi lapseksi, hämmennyin, punastuin, enkä tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. Mutta hyvää hän kai vain tarkoitti, ja koska hänen englanninkielensä ei ollut tuliterässä vedossa hän varmasti päätteli, että paras vain demonstroida turisti-neidille, miten tätät ravintolan erikoisuutta syödään. Ja se mössöhän oli jumalaista! 

Jälkimmäisessä asiakkaiden haarukat ja veitset jätettiin rauhaan. Sen sijan tarjoiltiin täydellisen kevyesti grillattua mustekalaa sitruunan kera. Toivoisin niin, että mustekalaa löytyisi helpommin Suomesta (ei siis vaan tilaamalla erikseen jostain Stockalta), grillailisin sitä kesällä non-stop, enkä söisi muuta!

Tärkein ensin, eli RUOKA! Kaikkein eniten fiilistelin matkalla kaupungin kulinaristista tarjontaa. Eteenkin 60-luvulta asti pystyssä ollut kebabravintola Hamdi ja kalaravintola Balıkçı Sabahattin tekivät vaikutuksen.

Ensimmäisessä vanha tarjoilijasetä innostui näyttämään minulle, miten tilaamani munakoisokebab tulisi syödä. Liha, munakoiso, sipuli ja tomaatti tuli pilkkoa erittäin pieniksi paloiksi ja sekoittaa mössöksi, joka syötiin lettumaiseen leipään käärittynä. Hän otti tomerasti ruokailuvälineeni kätösiinsä ja pilkkoi pieteetillä pienen satsin lautaselleni. Luulin hetken, että hän vielä syöttäisi letun minulle, mutta sen sain onneksi tehdä itse. Tunsin itseni pieneksi lapseksi, hämmennyin, punastuin, enkä tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. Mutta hyvää hän kai vain tarkoitti, ja koska hänen englanninkielensä ei ollut tuliterässä vedossa hän varmasti päätteli, että paras vain demonstroida turisti-neidille, miten tätät ravintolan erikoisuutta syödään. Ja se mössöhän oli jumalaista! 

Jälkimmäisessä asiakkaiden haarukat ja veitset jätettiin rauhaan. Sen sijan tarjoiltiin täydellisen kevyesti grillattua mustekalaa sitruunan kera. Toivoisin niin, että mustekalaa löytyisi helpommin Suomesta (ei siis vaan tilaamalla erikseen jostain Stockalta), grillailisin sitä kesällä non-stop, enkä söisi muuta!

Muita erinomaisia, hieman modernimpia syöttölöitä, olivat skandinaavilais-turkkilaista fine diningia tarjoileva Mikla (omistaja on vissiin Tammisaaresta kotoisin) ja rennompi ja halvempi Karaköy Lokantasi, jonka menyltä löytyi ihania meze-annoksia, kuten täydellisesti marinoituja anjoviksia. Tämän ravintolan sisutus oli myös matkan kaunein – seinät oli peitetty vaaleansinisillä kaakeleilla.

Mikla sijaitsee Marmare Pera hotellin ylimässä kerroksessa, josta on huikeat näkymät Istanbulin ylle. Karaköy Lokantasi löytyy Karaköyn satama-alueelta, joka vaikutti olevan Istanbulin hipsteri area. Istanbul on hurmaava juuri siksi, että joillain alueilla tuntuu siltä, kuin matkustaisi takaisin 50-luvulle ja joka puolella näkyy vain vanhoja miehiä, jotka pelaavat backgammonia ja juovat teetä. Seuraavan kulman takaa taas saattaa löytyä flanellipaitoihin ja maihareihin pukeutunutta nuorisoa siemailemassa lattea trendikkäässä kahvilassa.

Karaköyn lisäksi Cihangir vaikutti nuorempien istanbulilaisten suosimalta baari ja kahvila-alueelta. Siellä haahuilessaamme löysimme monta mukavaa aamiaispaikkaa ja baaria.

Herkkuja ei sovi unohtaa, kun puhuu Istanbulista. Parasta baklavaa ja lokumia (eli myös turkish delight nimen alla kulkevaa karkkia) saa Hafiz Mustafan liikkeistä. Tämän vuodesta 1864 toimineen konditorian myymälöitä ja kahviloita löytyy Istanbulista monta, mutta tunnelmallisin oli mielestäni Sirkeci raitiovaununpysäkin lähellä oleva kahvila.

Kaksikerroksisen rakennuksen alakerrasta saa ostaa makeita ihanuuksia kotiin vietäväksi ja yläkerrassa voi mussutella leivoksia kahvin kera, samalla kun katselee ikkunasta Kultaiselle sarvelle avautuvia näkymiä. Ah, täydellisyyttä! (Eteenkin silloin, kun olet kävellyt tuntikausia koleassa ulkoilmassa ja olo on hieman väsynyt ja känkkäränkkämäinen. Silloin mikään muu self medication ei tepsi yhtä hyvin kuin kuppi vahvaa teetä ja rapsakka baklava).

Hamamista kirjoitinkin jo. Kılıç Ali Pasha Hamamı is the place to be! Varmasti muutkin ovat hyviä, mutta en päässyt kokeilemaan, sillä hamamissa jynssätään ihoa sen verran tarmokkaasti, että yksi visiitti kuukaudessa riittää.

Ja basaareista (Katettu Basaari & Egyptiläinen Basaari) kannattaa metsästää hamam-pyyhkeitä, saippuoita ja pesukintaita.

Istanbulissa ruokaa on joka paikassa. Kaikkialla myydään yllä näkyviä simit rinkeleitä ja myös grillattua maissia ja kastanjoita löytyy. Ja tuorepuristettua granaattiomenamehua.

Kastanjoita satuin napostelemaan Hagia Sofian ja Sinisen moskeijan välisellä aukiolla, kun rukouskutsut kajahtivat ilmoille. Suosittelenkin paikalle saapumista juuri tähän aikaan, sillä molempien rakennusten rukouskutsut on synkronoitu niin, etteivät ne mene päällekkäin vaan ovat “vuoropuhelussa” keskenään. Niin hienoa! (Paikalle sattuminen oikeaan aikaan vaatii hieman tuuria. Rukouskutsujen ajankohdat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan – ensimmäinen on kai auringonnousun aikaan ja viimeinen auringon laskiessa. Voin olla väärässäkin. Muutenkin kaikki uskonnollisten rituaalien ajankohdat vaihtelivat iloisesti päivästä toiseen. Yritin sinnikkäästi neljä kertaa päästä vierailulle Siniseen moskeijaan, mutta siellä oli aina rukous käynnissä, eikä turreja päästetty sisään. Ensi kerralle!).

Istanbul on jännä kaupunki. Se on toisaalta super moderni ja tutun eurooppalaisen tuntuinen kaupunki (välillä mieleen tuli Pariisi), toisaalta aika ränsistynyt ja “eksoottinen” paikka. Oli rapistuvia rakennuksia, likaisia fasaadeja ja moskeijoita, joiden kaikki ikkunaruudut olivat rikki ja seinät kaatumaisillaan, mutta ihmiset kävivät siellä kuitenkin vielä rukoilemassa. “Erilaisen” kaupungista teki tietty se, että uskonto näkyy ja kuuluu katukuvassa niin vahvasti.

Joka paikassa oli myös kulkukoiria ja kissoja. Hotellimme lähistöllä oli puisto, jonka isot karvaiset koirat tuntuivat valloittaneen. Siellä ei ikinä näkynyt ihmisiä – jättimäiset mastiffit vain partioivat valtakunnassaan.

Vaikka suurin osa näistä kaupungin karvaturreista näyttivät melko hyvinvoivilta, ja moni oli myös saannut korvaansa jonkinsortin merkinnän (ehkä rokotuksesta ja kastroimisesta?), nämä villinä vaeltavat elukat tekivät kovin surulliseksi. Suru oli suuri esimerkiksi silloin, kun satoi lunta, ja eräs paksunpuoleinen vaalea kissa pyrki suojaan sen reitille sattuneen kampaamon lämpöön, mutta se ajettiin armotta ulos hiuslakalla suihkien. Nyyh.

Onneksi on ihania ihmisiä, jotka yrittävät tehdä asialle jotain. Kotiin tultuani googlasin järjestöjä, jotka auttavat Turkin kaduilla asuvia eläimiä ja päätin lahjoittaa pienen summan tänne. Toivottavasti siitä on apua.

Suunnittelen jo seuraavaa matkaa Istanbuliin, sillä niin paljon jäi näkemättä! En esimerkiksi käynyt Aasian puolella enkä veneajelulla Marmaranmerellä. Ja sinne Siniseen moskeijaan on pakko päästä. Eli nähdään taas pian Istanbul, sinä senkin charmantti kaupunki!

More to read

Aamiaiskulhot

Katri Mutikainen

Kolme erilaista aamiaiskulhoa myös vegaani vaihtoehdoilla.

Päivän asu ja asiat

Kirsikka Simberg

Kiitos kevätaurinko, olet paras.

Musla

Kylppärissä

Kirsikka Simberg

... on paljon purkkeja.

Kauneuslomalla

Mia Frilander

Helpon kauneusviikonlopun resepti.