Ratkai­su­ja vaate­teol­li­suu­den ongel­miin

Pyrin ostamaan vain Euroopassa valmistettuja vaatteita, vältän pikamuotiketjuja ja haluaisin ostaa vielä enemmän vaatteita käytettynä.

Voin siis taputtaa itseäni olkapäälle: olen vastuullinen kuluttaja. Äänestän lompakollani ja muutan maailmaa. Vai mitä?

Ei aivan.

“On hienoa, että on olemassa paljon idealistisia ihmisiä, jotka kuluttavat vastuullisesti, mutta se ei ole ratkaisu vaateteollisuuden ongelmaan.” Näin totesi Katri Blomster Vaatevallankumous-tempauksen lehdistötilaisuudessa. Blomster on töissä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksessa, eli SASK:issa, joka työskentelee sen puolesta, että kehitysmaiden työntekijöiden työolosuhteet paranisivat.

Hän sai minut tajuamaan, miksi tarvitsemme niin kiperästi Vaatevallankumouksen kaltaisia tempauksia.

Ei auta, että minä lopetan shoppailemisen ja alan ommella omia vaatteitani (tai se auttaa tietty luontoa). Se antaa minulle itselleni paremman mielen, mutta muoti ja pikamuoti ovat jättimäisiä bisneksiä, joita yhden (tai tuhansienkaan) ihmisen protesti ei horjuta. Ostajia löytyy kyllä.

Emme pääse ajassa taaksepäin. Kehityismaissa sijaitsevat tehtaat ovat jo olemassa ja vaateteollisuus on osa maiden taloutta. Maissa, joissa suurin osa lännessä myytävistä vaatteista tehdään, on hurjasti ihmisiä, jotka tarvitsevat näitä töitä elääkseen, mutta he tarvitsevat myös reiluja työolosuhteita. He ansaitsevat ne.

Heitä auttaa se, että minä – kuluttaja – vaadin vaatemerkeiltä, että vaatteeni tekevät ihmiset saavat elää ihmisarvoisen elämän. Meidän pitää painostaa vaatemerkkejä, vaatia saada tietää, missä olosuhteissa vaatteemme on tehty. Vain näin voimme vaikuttaa.

Vaatevallankumousta vietetään taas tänään Bangladeshin Rana Plaza -tehdasrakennuksen sortumisen muistopäivänä. Vuoden 2013 tapahtuma on vaateteollisuuden historian suurin tehdasonnettomuus, jossa 1133 ihmistä kuoli ja yli 2500 loukkantui.

SASK:in mukaan Bangladeshin työntekijöiden oikeuksia poljetaan kuitenkin edelleen. Alkuvuodessa rauhanomaiseen lakkoon osallistuneita ammattiyhdistysaktiiveja pidätettiin, työntekijöitä irtisanottiin ja ammattiliittojen toimistoja suljettiin.

Miksi? Koska ammattiliitot uhkaavat nykyistä riistojärjestelmää. Ja ne ovat ratkaisu vaateteollisuuden ongelmaan: liittoon kuuluva työntekijä tietää, mitkä hänen oikeutensa ovat, eikä pelkää vaatia niitä.

Työntekijät pitää lopulta saada itse valvomaan oikeuksiaan sanoi Blomster Vaatevallankumouksen tiedotustilaisuudessa.

Kun vaatemerkkien edustajat tai eri sertifikaattien valvojat tekevät kontrollikäyntejä tehtailla, heille näytetään usein kiillotettu versio siitä, mitä paikalla tapahtuu. Joskus heidät viedään ihan eri tehtaaseen kuin siihen, missä vaatteet oikeasti valmistetaan. “Mallitehtaaseen”, jossa kaikki on kunnossa.

Tämän takia emme voi luottaa siihen, että ulkopuoliset valvovat työntekijöiden oikeuksia ja tämän takia aion tänään myös tukea SASK:ia. Järjestö tekee töitä sen puolesta, että kehitysmaiden työntekijät saisivat järjestäytyä ammattiliittoihin. Suurimmassa osassa Aasian maita järjestäytyminen on laillista, muttei aina turvallista. Liittojen jäsenille lähetetään jopa tappouhkauksia.

Lehdistötilaisuudessa puhui myös myanmaarilainen Phyo Sandar Soe, joka toimii nykyään maan suurimman ammattiliiton apulaissihteerinä. Nyt kolmekymppinen nainen aloitti työt tekstiilitehtaassa 16-vuotiaana ja kertoi meille arjestaan tehtaassa: 10 tunnin työpäiviä, vessaan sai mennä vain tiettyinä ajankohtina, kaikki tekevät ylitöitä, sillä peruspalkalla ei pysty elämään. Ylitytö tarkoittavat sitä, että tehtaissa istutaan yli keskiyön ja seuraavana aamuna mennään töihin tavalliseen aikaan. Tämä toistuu monta päivää peräkkäin. 7 päivän työviikot ovat peruskauraa ja vapaata on harvoin…

Yhtäkkiä oma “stressaava työ” alkaa tuntua ala-asteen kuvistunnilta.

Meillä on velvollisuus autta heitä, jotka työskentelevät olosuhteissa, joissa emme itse ikinä suostuisi työskentelemään. Suuri osa heistä on naisia, suuri osa heistä tekee töitä hengenvaarallisissa ympäristöissä, suuri osa kohtaa työssään seksuaalista häirintää ja uhkailua.

Vastuun ei pitäisi olla vain kuluttajalla. Muotimerkkien on pidettävä huolta työntekijöistään. Juuri nyt muotimaailma toimii räikeän epäloogisesti: toisaalta painetaan t-paitoja, joissa lukee, että “Meidän kaikkien tulisi olla feministejä”, toisaalta ei välitetä pätkääkään siitä, kuka nämä paidat on tehty. Tämä ei ole feminismiä. Feminismi on sitä, että autetaan heikommassa asemassa olevia.

Tässä kolme tapaa vaikuttaa tänään ja tulevaisuudessa:

1. Osallistu tänään Vaatevallankumous-tempaukseen. Pue 24.–30. huhtikuuta jokin vaate päällesi nurinpäin, ota itsestäsi ja vaatemerkistä kuva ja jaa se sosiaalisessa mediassa. Merkkaa vaatebrändi postaukseesi ja kysy #whomademyclothes. Liitä mukaan hashtag #vaatevallankumous.

2. Allekirjoita tämä Human Rights Watchin vetoomus, jossa vaaditaan, että merkit kuten Armani, Forever 21, Urban Outfitters ja Primark tekevät tuotantoketjunsa läpinäkyväksi, eli ottavat selvää ja kertovat, kuka heidän vaatteensa valmistaa.

3. Tue SASK:in tärkeää työtä lahjoituksella.

Kuva: viime syksynä saaristossa jättineuleessani, joka on ainoa itse tekemäni vaate.

More to read

Porvoossa

Mia Frilander

Jokavuotinen talvitraditio: hotelliyö Porvoossa.

Asioita joista tulee tosi hyvä mieli

Kirsikka Simberg

Lista asioista, jotka ilahduttaa.

Pinaattiletut

Enni Koistinen

Menneellä viikolla himoitsin pinaattilettuja. Ehkäpä aivoni yritti viestittää raudan puutteesta veressäni?

Uudet muusat

Mia Frilander

Hiuksille ja elämälle.