
Second hand -sisustus
Yhteistyössä: BukowskisTervetuloa kylään!
Kun minä ja poikaystäväni muutimme vuosia sitten yhteiseen kotiin, huomasimme saman asian kuin kaikki muutkin nuoret ekaan kämppään muuttajat: sisustaminen on hiton kallista.
Muistan vieläkin, kuinka shokissa olin, kun olimme parikymppisinä ostamassa sohvaa Vepsäläiseltä. En ollut tietoinen laadukkaiden sohvien hintatasosta ja olin järkyttynyt. Olin valmis marssimaan Ikeaan, mutta onneksi poikaystäväni suostutteli minut satsaamaan kanssaan sohvaan, sillä yli kymmenen vuotta myöhemmin meillä on vieläkin se sama sohva. Jos tyynyjä kääntää, saattaa huomata, että ne ovat ottaneet pari punaviinikylpyä, mutta muuten se on kuin uusi.
Tuolloin tuntui ja tuntuu edelleen siltä, että sisustajille on tarjoilla joko melko kallista uutta tavaraa tai Ikea. Mutta mitä jos haluaisi sisustaa kestävästi ja persoonallisesti joutumatta vararikkoon?
Enter kierrätetyt huonekalut. Ramppasimme sisustaessamme Kierrätyskeskuksessa ja Fidassa, joista teimme hyviä löytöjä. Korkeavuorenkadun Fasaani Antiikista bongasimme pienempiä sisustusaarteita.
Oikeaan kultakaivokseen törmäsimme kuitenkin silloin, kun löysimme Bukowskis huutokauppakamarin nettihuutokaupan.
Melko suuri osa nykyisen asuntomme huonekaluista on ostettu täältä. Itse yhdistin aikoinaan Bukowskisin isoihin taide- ja designhuutokauppoihin, joissa myydään huipputunnettujen taiteilijoiden teoksia huippuhinnoin, mutta joukosta löytyy myös tämä tavalliselle tallaajalle sopiva helmi. Tiuhaan tahtiin päivittyvästä nettihuutokaupasta voi tehdä todella edullisia löytöjä: huonekaluja, valaisimia, posliinia ja lasia, mattoja. Ja jos etsii arvokkaampaa designia pohjoismaalaisen muotoilun kultakaudelta, sitäkin löytyy.
Bukowskis on tehnyt second hand -sisustamisesta ihanan helppoa. Etsin juuri nyt pientä pöytää eteiseen ja makoilen usein sohvalla ja selaan tarjontaa. Nykyään nettihuutokaupalla on lisäksi Bukowskis-appi, jonka otin juuri käyttöön ja viime aikoina olen selaillut sitä enemmän kuin Instaa.
En halua maksaa pöydästä kovin paljon, mutta haluan, että se on laadukas ja persoonallinen. Haluan myös ostaa sen käytettynä. En oikein edes tiedä, mistä tätä pöytää metsästäisin, ellen Bukowskisin nettihuutokaupasta? Antiikkikaupoissa huonekalut ovat vähän kalliimpia ja halvemmissa second hand kaupoissa tulee harvemmin vastaan isompia huonekaluja.









Bukowski-löytöjä: Makuuhuoneen kirjahylly, erkkerin pieni pöytä ja eteisen pöytä.
Koska näkisin mielelläni, että yhä useampi sisustusshoppailisi second handia, tein tällaisen pienen HOW TO -oppaan siitä, miten homma toimii.
1. Klikkaa itsesi osoitteeseen Bukowskis.com/fi ja luo itsellesi tili.
2. Nyt vain selailemaan. Painamalla sydäntä voit säästää kyseisen tavaran omaan suosikit-kansioosi, joista se on helppo löytää uudelleen.
3. Kun haluat ostaa jotain, tsekkaa, milloin huutoaika umpeutuu. Tarjoa maksimisumma, jonka olet valmis maksamaan tuotteesta. Näin huuto toimii: Kun huutoaika alkaa ja joku muu havittelee samaa esinettä, järjestelmä korottaa puolestasi hintaa minimisumman verran. Jos maksimihintasi ylittyy, saat meilin (tai notifikaation appiin!) ja sinulla on mahdollisuus vielä korottaa tarjoustasi. Kannattaa olla kuulolla, sillä tähän pitäisi reagoida nopeasti.
4. Muista, että tavaran vasarahinnan päälle lisätään vielä 22,5 % provisiota vasarahinnasta + 5 euron vasaramaksu.
5. Esineen kuvauksessa kerrotaan, missä se sijaitsee (joko Suomessa tai Ruotsissa). Samalla voit myös tarkistaa, minkälainen postituskulu siitä kertyy. Osa tavaroista sijaitsee Helsingin Iso-Roban toimistolla, josta ne voi noutaa helposti. Bukowskis tarjoaa myös kotiinkuljetusta, mikä on kiva palvelu, jos ostaa jotain isoa, eikä ole autoa/tarpeeksi suurta autoa.








Lisää löytöjä: lasipullo (toi ihme pömpeli on 60-luvun tupakkatarjotin antiikkiliikkeestä Ranskasta), puinen pöytä ja viini-cooleri.


Olemme remontoimassa asuntoamme ja “upea” 80-luvun rustiikin ruskea keittiö saa vihdoinkin kyytiä. Olemme asuneet tässä kämpässä ainakin viisi vuotta ja kämäinen keittiö on ärsyttänyt minua koko sen ajan. Se on galaksien päässä sisustuslehtien hienoista avarista keittiöistä, enkä tähänkään ottanut mitään laajakuvia siitä, koska kuvissa se ei vain ole edukseen. Se on hankala ja ruskea. Mutta viime aikoina olen jotenkin oppinut fiilistelemään sitä ja sen ruskeutta. Siinä on haettu tiettyä espanjalaista hacienda-tyyliä, mistä pidän. Mitä tällä haluan sanoa on se, että mielestäni mistä tahansa rumuudesta on mahdollista löytää jotain ihanaa. Eli jos asut paikassa, joka ei ole “täydellinen blogikoti”, eikä sinulla ole mahdollisuutta remontoida, niin muista, että oudot ja epätrendikkäät sisustusratkaisut ovat oikeasti aika viehättäviä.






Keittiömme on ruskea, sen lattia on ruskea ja ruokapöytämme on ruskea. Kyllästyin tässä pari viikkoa sitten tähän monotooniseen väriskaalaan ja heitin sinisen piknik-vilttimme pöydälle. Pidän tästä paljon juuri nyt.
-
-
Mia Frilander
Me käytettiin verhoilijaa, koska toi kangas on kuitenkin melko arvokas, eli ei haluttu sössiä mitään 🙂 Ja verhoilija osasi myös kertoa tarkasti, paljon meidän pitää ostaa sitä. Voin lämpimästi suositella Albertinkadulla olevaa Verhoiluliike Paljakkaa!
-
Oona
Heippa!
Todella kauniita löytöjä ja persoonallinen koti. Terveiset Johanna Gullichsenilta, jossa olen myyjänä. Hienoa kuulla, että olet pitänyt kankaastamme. Sohva näyttää superihanalta! Ajattelin vain kertoa, että tietojemme mukaan Paljakan verhoiluliike ei ole enää aktiivisessa toiminnassa. Olemme aikaisemmin ohjanneet asiakkaitamme sinne, joten olemme perillä tästä asiasta 😉 Sen sijaan voimme suositella verhoilupalveluihin erinomaista Verhoomo Linnan Kellaria, joka on verhoillut paljon huonekaluja kankaillamme, ja sen lisäksi esimerkiksi Artekin kalusteita. Luottoverhoilija on mielestäni yhtä tärkeä olla kuin vaikkapa suutari, leipomo tai ompelija!
Keväiset terveiset,
Oona -
Mia Frilander
Suuri kiitos tästä vinkistä, luottoverhoilija on todellakin erittäin tärkeä asia 🙂 Ihanaa kun kommentoit ja vinkkasit tästä!
-
-
Katja
Teidän koti on niin ihana! Just sen tyylinen että se ois muuttovalmis mulle 😀
-
Mia Frilander
Haha, kiitos <3
-
-
Tina
Ihana koti teillä! <3 Muuten kenen ja mistä on tuo ihana iso valkoinen paperilyhtyvalaisin ylimmässä kuvassa?
-
Mia Frilander
Kiitti! 🙂 Se on Artekista, Akari-merkin lamppu, japanilaisen Isamu Noguchin suunnittelema.
-
-
Emma
Bukowskis on best! Erityisesti siis nettihuutokauppa. Pitäisi itsekin esitellä kotia blogissa useammin, jotta voisi inspiroida ihmisiä ostamaan nimenomaan pre-loved juttuja uusien sijaan! Tori.fi ja Huuto.net myös kunniaan, vaikka niiden selaaminen ja monesti myös kauppojen teko on huomattavasti tuskaisempaa.
-
Mia Frilander
Siis just sen takia, että selaaminen on niin tuskaista en oo ostanut ikinä mitään noista mainitsemistasi huutokaupoista, vaikka niissä voi tehdä löytöjä… Pitäsi kyllä kurkkia niiden tarjontaa useammin, koska noi on vielä edullisempia!
-
-
Hanna
Eräs tuttuni harrasti Bukowskia intohimoisesti, ja hänen puheistaan ymmärsin, että huutosummaan lisätään vielä jotain provikkaa ja vasaramaksua mainittujen mahdollisten kuljetuskustannusten lisäksi. Mahtaakohan edelleen olla näin?
Mahtava koti teillä!-
Mia Frilander
Hei joo, siitä on aika kauan, kun hankimme noi huonekalut, että tää oli tyystin unohtunut! Käynkin lisäämässä tän huomion juttuun!! Provikka tulee tosiaankin vielä tavaran hinnan päälle, jos ymmärsin oikein sivustolta niin se on 22,5% tuotteen hinnasta, eli kyllähän siitä voi kertyä vähän isompikin summa. Ja tähän päälle tulee vielä 5 e käsittelymaksu.
Bukowskis on mun mielestä vähän kuin Vestiaire – pääset halvemmalla, jos ostat vintage-vaatteen Ebaysta, mutta vaatii paljon enemmän aikaa ja vaivaa kaivella sielä niitä helmiä, kun Vestiaire on jo valkannut ne parhaat puolestasi 🙂
-
-
VV
Haha meinasin just sanoa että toi keittiö viehättää mua erilaisuudessaan! Tulee mieleen joku auringossakylpevä sevillalaishuvila appelsiinipuilla. Ja siis yleisesti huonekalujen kierrättäminen on parasta ja järkevää, Ikea ahdistaa.
-
Mia Frilander
Haha kiitos, mutta et oo nähnyt sitä kaikessa komeudessaan 😀 Kaksi kolmesta seinästä on peitetty tollaisilla ruskeilla kaapeilla ja kaikki on muutenkin falling apart, meidän jääkaapissa ei esim. oo ollut kahvaa 1,5 vuoteen.
-
-
Juliajii
Super kaunis koti!
-
Mia Frilander
Kiitos <3
-
Hanne
Minäkin solen sisustanut viime vuodet Bukowski marketin avulla, ja noutanut monet löydöt itse myös Vantaalta, kun omat löytöni ovat usein tulleet Ruotsista. teillä on silmää sisustaa löydöillänne tyylikkäästi, oma kotini on rosoisemp, kun välillä lyön ns kirveen kiveen jonkun valinnan osalta. Mutta niin rakas on koti silti.
Enimmäkseen minulla 50- ja 60-luvun tanskalaista, se on aika hillittyä. Mutta kun löysin pari Verner Pantonin 1-2-3 system tuolia pilkkahinnalla, on niiden kautta tullut kotiini myös 70-luvun villiä tyyliä, itseäkin välillä ihmetyttää, että miten tulin lähteneeksi sille tielle. Leikkisyys keskittyy minulla keittiöön, ja kun Verner vei villiin suuntaaan oli lopulta vain annettava mennä.
Se on mielestäni second-hand sisustuksen hurma: löydöt ovat juurikin löytöjä, ja välillä löytyy muuta kuin luuli etsivänsä, oppii koko ajan lisää. -
sannamaija
Bukovskis on yhtä aikaa kultaa ja vaarallinen houkutus! Minä ostin ensimmäiset kaksi huonekalua ja kaksi lamppua jo ennen remontin alkamista, vaikka olin vannonut, etten osta mitään, ennen kuin on valmista. Mutta olen todella tyytyväinen ostoihini, vaikka postituskulut Ruotsista ovat kyllä mielestäni liian kalliita.
Lämmin tunnelma kodissasi, harmoniaa ilman liikaa symmetriaa!
-
-
suvi
Hei tuo keittiö näyttää tutulta! Vanhemmillani taitaa olla samanlainen ruskea unelma 😀 Se oli aikoinaan yksi Puustellin kalleimmista keittiömalleista, ovet umpi tammea.
-
Mia Frilander
Eikä, kuinka hauskaa 😀 ja joo, vaikka ulkonäkö ei oo niin moderni niin ei toi mitään pilipali lastulevyä oo, on kuitenkin kestänyt tosi hyvin monta vuosikymmentä jo!
-
-
Johanna Jasmin
Hei blondi kysymys, mutta kun tuolla huutokaupassa näkyy esim. ”lähtöhinta 1000 SEK” ja ”tarjottu 600 SEK” niin lisätäänkö oma tarjous lähtöhintaan eli olisiko tuote silloin esim. 1600 SEK? Vai saako tarjota alle lähtöhinnan? Ja kiitos todella ihanasta ja mielenkiintoisesta artikkelista! <3
-
Mia Frilander
Heippa! Ei yhtään tyhmä kysymys: toi 600 SEK ei lisätä lähtöhintaan. Käsittääkseni juttu menee näin (mutta tää on aika monimutkaista, joten saatan olla väärässä): tuotteelle asetetaan lähtöhinta ja alhaisin hinta, jolla tämä tuote myydään, on tietty prosentti lähtöhinnasta. Jos prosentti on esim. 50 %, tarkoittaa se sitä, että alhaisin hinta, mitä 600 SEK maksavasta tuotteesta voi tarjota on 300 SEK. Halvemmalla sitä ei myydä. Löysin Bukowskin sivuilta jotkut säännöt, et miten toi prosenttiosuus vaihtelee lähtöhinnan mukaan (200-399 euron välillä se on esimerkiksi 50%, siitä ylöspäin alin tarjottu hinta saa olla 80% lähtöhinnasta). Mutta siis tärkein: EI, omaa tarjousta ei lisätä lähtöhintaan 🙂
-
Johanna Jasmin
Hei kiitos nopeasta vastauksesta! Löysinkin tietoja Bukowskin sivuilta, että lähtöhinta on viitteellinen ja joskus tuote ilmeisesti voi vaihtaa omistajaa sillä tai jopa alhaisemmalla hinnalla.
Haluan vielä lisätä, että olet aivan loistava kirjoittaja, ja sen lisäksi sinulla on uskomattoman upea koti ja esteettinen silmä! Sinulla on taianomainen kyky vangita kuviisi tunnelmaa, eloisuutta sekä kauneutta ilman, että kuvat vaikuttavat viimeisen päälle lavastetuilta. Voin vain kuvitella, miten kaunista sinun luonasi on kuvien ulkopuolella, sillä yhdistät taitavasti eri aikakausien ja tyylisuuntauksien ideoita ja piirteitä. Toivottavasti saan lukea täältä mediasta vielä pitkään teidän kaikkien kirjoituksia ja mikä tärkeintä – inspiroitua. <3 Ihanaa kesää,
Johanna
-
Mia Frilander
Voi apua, miten ihana kommentti <3 Tästä tuli niin hyvä fiilis, kiitos siitä! Ihanaa kesää (arvosta, että puhut jo nyt kesästä – ihailtavan optimistista!) myös sulle ja ihanaa, et viihdyt täällä seurassamme. Puss!!
-
-
eiminen
Hei Mia! Ikkunalaudalla on ihana Santa&Colen valaisin. Onko se pienempi vai isompi malli? Pohdin saman tilaamista, mutta koko mietityttää.
-
Mia Frilander
Moikka! Se on se isompi malli 🙂
-

More to read

5 asiaa jotka olen oppinut ulkomailla asuessani
Vieraskynä
Paperisota, romanttiset tekstarit ja kavereiden löytäminen vaativat oman, uuden etikettinsä.

Uusi keittiö ja sen hieno kylmä sydän
Kirsikka Simberg
Keittiöremontti on valmis ja siellä on uusi upea kylmiö.

Parasta nyt
Kirsikka Simberg
...on ainakin uudet korvikset, eräs welshiläinen laulusolisti, HBO ja syksyn vikat puutarhahommat.
Kuinka kaunis koti! Meillä on kotona saman tyylinen sohva, jossa on rumat tyynypäälliset, ja siksi kiinnostaakin, että hoiditteko päällystämisen itse vai käytittekö verhoilijalla?