Taide­saa­ri Naos­hi­ma

Yö maailman ihanimmassa hotellissa ja vierailu lempimuseossani, jossa ei saa käyttää kenkiä.

Noin kolmekymmentä vuotta sitten eräs japanilainen bisnesmies ja Naoshima-saaren pormestari saivat idean: Kuinka hienoa olisi, jos tämä pikkuruinen, Seton sisämerellä sijaitseva saari, jossa ei oikein koskaan tapahdu mitään, täytettäisiin taidemuseoilla? Metsissä ja rannoilla voisi olla julkisia veistoksia, joita voisi ihailla ilmaiseksi. Japanin suurkaupungeissa asuvat lapset voisivat tulla saarelle viettämään kesää kulttuurin ja luonnon ympäröiminä. Ja Mongoliasta hankittaisiin jurttia, jossa he voisivat nukkua.

Idea toteutui ja vietettyäni yön saarella voin vakuuttaa, että lopputulos on yhtä uskomaton kuin miltä se kuulostaa. Yövyimme Benesse Art House -hotellissa, joka on yksi upeimmista rakennuksista, jossa olen majaillut. (Jurtissa on kuulemma myös tosi kiva nukkua. Ensi kerralla yövyn jurtassa – jep, olen todellakin tulossa takaisin, sillä haluan vierailla myös Teshiman ja Inujiman saarilla, jonne taidesaari-konsepti on levittäytynyt. Tällä kertaa ei ehditty.)

Hotellimme, ja kaikki muut Naoshiman museorakennukset, on suunnitellut japanilainen Tadao Ando, jota fanitan juuri nyt suunnattomasti. Itseoppinut Ando käyttää betonirakennuksissaan luonnonvaloa ja luontoa mestarillisella tavalla. Rakennukset ovat minimalistisia ja rauhallisia ja saaren museorakennukset olivatkin mielestäni paljon zenmäisempiä kuin kaikki temppelit ja muut pyhäköt, joissa matkan aikana vierailimme.

Benesse Art Housessa voi asua neljässä eri rakennuksessa. Kun buukkasin hotellia minua vähän harmitti, että Museum-niminen rakennus oli täynnä – siinä asuu nimittäin itse museossa ja voi yöllä hiippailla pyjamassa taideteosten keskellä. Päädyimme Oval-rakennukseen, joka osoittautuikin ihan parhaaksi paikaksi. Se sijaitsee luonnon keskellä, pienen kukkulan laella, ja sieltä on varmaan saaren parhaat näkymät Seton sisämerelle. Rakennuksen yllä liiteli kotkia ja kaskaiden siritys oli korvia huumaava. (Sori vaan Cy Twombly, Bruce Naumann ja muut – luonto oli tällä kertaa taideteoksianne vaikuttavampaa.)

Huoneessamme oli jätti-ikkuna, jonka pystyi kaiken lisäksi avaamaan – jos olisin rikas pohatta rakennuttaisin heti itselleni tällaisen kämpän Suomeen!

Upein kaikista rakennuksista oli kuitenkin Chichu Art Museum. Mietittyäni asiaa kauan olen tullut siihen tulokseen, että se on lempimuseoni koko maailmassa.

Syitä on useita: museossa ei saanut valokuvata ja vierailijoita kehotettiin olemaan hiljaa. Ei selfie-keppejä tai rääkyviä turistilaumoja, ah.

Museossa oli teoksia vain kolmelta taiteilijalta: yksi Walter de Marian installaatio, kolme James Turrellin teosta ja viisi Monet’n maalausta. Tämä oli erittäin rauhoittavaa: harvoin annan jokaiselle teokselle näin paljon aikaa – on aina vähän kiire seuravaan huoneeseen tai kerrokseen, jotta ehtisi nähdä kaiken.

Teokset koetaan niille varta vasten suunnitelluissa tiloissa – huone ja teos täydentävät toisiaan ja muodostavat kokonaistaideteoksen. Huoneisiin päästetään vain pieni määrä ihmisiä kerrallaan, joten tungosta ei ole. Turrellin suurimpaan installaatioon astuttaessa pitää riisua kengät ja Monet-huoneeseen mennessä kengät vaihdetaan tohveleihin. Arvostan näitä pieniä rituaaleja, jotka valmistavat kävijän taidekokemukseen.

Koko rakennuksessa oli todella meditatiivinen fiilis, vähän kuin olisi jossain sekulaarisessa temppelissä. Harmaan betonin vastakohtina rakennuksessa oli pieniä sisäpihoja, joihin oli istutettu kaislaa tai aseteltu kiviä – nämä tilat olivat itsessään kuin maataidetta ja pysähdyimme ihailemaan niitä pitkäksi aikaa.

Työntekijöillä oli seesteiset valkoiset univormut, joissa he sulautuivat ympäristöön liikkuessaan museossa. Kahvilassa ruoka ja juomat aseteltiin tarjottimen sijaan nättiin pieneen piknik-koriin, jonka pystyi näppärästi vielä ulos terassille (mistä oli muuten taas upea merinäköala!). Kaikki nämä yksityiskohdat tekivät kokemuksesta ainutlaatuisen.

Ja ai niin, kaiken lisäksi museon edustalla oli fantastinen kukkiva puutarha. Kastelupuuhissa oleva mukava puutarhuri kertoi meille ylpeästi, että kukat vaihdetaan viisi kertaa vuodessa, jotta puutarhassa ei ikinä olisi kasveja, jotka eivät kuki. Niin japanilaista. Such dedication. Rakastan.

More to read

Musla paita sukkahousuista

Sukkikset paitana

Kirsikka Simberg

Look at this sexy sheer goodness!

Itsetehty kookosjugurtti

Mia Frilander

Halpa ja vegaaninen, eli aamupala minun makuuni.

Kun viskoosivaate kutistui

Enni Koistinen

Älkää vaipuko epätoivoon ja heittäkö vaatetta menemään – there’s hope!

Musla Abel

White Vetiver

Kirsikka Simberg

Syksy 2017 tuoksuu vetiveriltä, piparmintulta ja limetiltä.