Talvi­vaat­teet: Made in Finland

Lämpimät talvivaatteet kahdelta suomalaiselta merkiltä.

All I want for Christmas is… Töysän Kenkätehtaan talvikengät! Vietin tänä viikonloppua joulua vanhempieni kanssa, sillä en ole jouluna kotona. Sain myös joululahjani etuajassa ja ne ovat kuvissa näkyvät ihanat perinteiset paulapieksut.

Kiinnostuin viime talvena perinnekengistä (Phoebe Philolla saattoi olla sormensa pelissä…) ja löysin netistä Töysän Kenkätehtaan, jossa on valmistettu lapikkaita, supikkaita ja ties mitä tanhukenkiä sitten vuoden 1932. Kengät valmistetaan Suomessa ja suuri osa valmistusvaiheista tehdään käsityönä – respect! Tällaista yritystä haluan todellakin tukea, sillä vaatteiden valmistaminen Suomessa ei ole helppoa bisnestä. Tässä viime vuoden Ylen artikkelissa oli surullista faktaa siitä, miten tuolloin yhdeksää henkilöä työllistävä tehdas yrittää sinnitellä myynnin hiipuessa. Nuorin työntekijä oli 50 vuotta, eikä uutta verta löydy alalle. Artikkelin perusteella Töysän Kenkätehtaalla on kuitenkin mahtava meininki ja yhteishenki – moni työntekijä on ollut siellä vuosikymmeniä töissä!

Kaiken tämän lisäksi kengissä on lämmin karvavuori, ne ovat vankkaa tekoa ja pohja on uurrettu, eli näissä ei liukastu helposti. Ja ne ovat tietty omasta mielestäni todella talvi-chic!

Kuvissa ylläni näette myös toisen ihanan suomalaisen yrityksen, Ruskovillan, merinovillasta valmistetun aluspaidan sekä villahousut.

Rakastan Ruskovillaa, sillä he käyttävät vain mulesing-vapaata luomumerinovillaa. Villaa ei myöskään värjätä kovilla kemikaaleilla, jotta vaatteita olisi turvallista käyttää lähellä ihoa. Tästä voit lukea lisää luomumerinovillasta.

Ruskovillalla on myös upeat ekologiset arvot:

”Vaatteidemme tarkoitus on tuoda kantajalleen hyvää oloa. Niitä ei ole tarkoitettu kertakäyttöisiksi. Emme halua, että ketään riistetään – ei maata, ihmisiä eikä eläimiä.

Olemme pyrkineet luomaan koko tuotantoprosessista mahdollisimman ekologisen: leikkaamon tilkkuja ei heitetä pois, vaan esim. valkoiset tilkut otetaan talteen ja käytetään karstattuina vuodevaatteiden täytemateriaaliksi, värilliset tilkut menevät uusiokäyttöön mm. öljyntorjunta- ja asennusmattoihin.”

Niin paljon rakastettavaa.

More to read

Tyylihavaintoja Italiasta

Mia Frilander

Voiko elämässä olla liikaa marmoria, kultaa tai flamingokukkia? Ei! (Ainakin jos italialaiselta kysytään.)

Terkut Japanista

Mia Frilander

Havaintoja Japanista ensikertalaisen silmin.

Musla yömyssy

Yömyssy

Kirsikka Simberg

Yömyssy, tuo lämmittävä nestemäinen iltapala – aamiaiseksi nautittavan vihersmoothien vastakohta – ei ole tarkoitettu vain Mad Meneille ja mummoille.

Happy place -paikat

Mia Frilander

Paikat, joissa tunnen itseni onnelliseksi.