Tari­noi­ta ylisuo­rit­ta­jil­le

Tämä pieni humoristinen tekele osoittautui ehkä tämän vuoden tärkeimmäksi kirjakseni. Näihin tarinoihin tulen palaamaan vielä monta kertaa.

Arvasin jo alaotsikosta, että Eveliina Niemisen Late Bloomers -teoksesta tulisi minulle tärkeä.

Short stories of people overachieving without achieving.

Hello, that’s me! Ylisuorittaja ilmoittautuu.

Nieminen on itse haastatteluissa todennut olevansa entinen ylisuorittaja, ja siksi hänen huomionsa tämän ihmistyypin ihmeellisestä maailmasta ovatkin niin osuvia. Ja samalla lempeitä. Kirjassa ei naureta perfektionisteille ja oman elämänsä jokaista aluetta optimoiville tyypeille vaan nauretaan heidän mukanaan.

Minä nauroin ääneen, samaistuin ja liikutuin monta kertaa lukiessani.

Luulen, että ensimmäinen askel ylisuorittamisesta parantumiseen on kyky nauraa itselleen ja järjettömille tavoilleen. (Itselleen nauraminen on muutenkin yksi tärkeimpiä taitoja elämässä).

En vielä täysin luokittele itseäni ex-ylisuorittajaksi, sillä jos en pidä varani, elämäni luisuu vieläkin helposti ilottomaksi suorittamiseksi. Suoritan nukkumista, kauneusrutiineja, pukeutumista, syömistä, meditoimista ja muuta self carea ja ennen kaikkea suoritan työtä. Kaikessa pitäisi olla täydellinen, kaikessa pitäisi tulla paremmaksi ja edetä nopeasti kohti jotain seuraavaa leveliä.

Kuva minusta ylisuorittamassa iltatoimiani.

Mitä en ylisuorita? Ihmissuhteita. Ne karsin ensimmäisenä pois, kun ajaudun suorittamisen ankeaan oravanpyörään. Vaikka läheiset ovat miljoona kertaa tärkeämpiä kuin työ, 8 tunnin yöunet tai timmi peppu.

Kirjassa on tarina pariskunnasta, joka nukkuu eri huoneissa optimoidakseen unenlaatunsa. Jollain tasolla ymmärsin heitä.

Nyt seuraa hirveä tunnustus: Joskus pimeimpinä stressi-hetkinäni olen ajatellut, että olisi niin paljon helpompaa, jos poikaystävälläni ja minulla olisi kaksi asuntoa, jotta voisin hektisinä aikoina vetäytyä omaan kämppääni ja tehdä töitä 24/7 ilman huonoa omatuntoa parisuhteen laimiinlyömisestä. Ai että osaan välillä olla hullu.

*Nauraa itselleen, mutta miettii myös, pitäisikö sittenkin itkeä*

Joskus kun olen asunut yksin ulkomailla olenkin päässyt ylisuorittamaan elämääni ihan täysillä. Silloin olen aina ollut aika onneton.

Viime vuosien aikana olen oppinut ottamaan rennommin. Onkohan se ikä, joka vaikuttaa?

“Kypsänä” kolmekymppisenä olen tajunnut, että työtä tekemällä ja suorittamalla ei ikinä koe pääsevänsä niin sanotusti perille. Overachieving without achieving. Kun yksi tavoite on saavutettu, on ylisuorittaja jo löytänyt seuraavan. Onnea ei ole mahdollista tavoittaa suorittamalla.

Tämä kuvaus ylisuorittajan kauneusrutiinista nauratti niin paljon. Osuvaa!

Kirja kertoo myös paljon ajasta, jossa elämme. Vaikkei olisikaan ihan näin hullu suorittaja, määrittelee moni itsensä työnsä kautta. Sosiaalisen median avustuksella meillä on myös jatkuvasti mahdollisuus kertoa muille, kuinka paljon olemmekaan saaneet aikaan ja kuinka täydellisiä elämämme ovat. Sitä jatkuvaa tykitystä seuratessa kenelle tahansa tulee epävarma olo.

Tämä kaikki on kuitenkin ihan ymmärrettävää: työelämässä kilpailu on kovaa. Siksihän me ylisuoritamme. Pelkäämme, että jos joku huomaa, että olemmekin vajavaisia ja heikkoja, lennämme roskakoriin.

Pitäisi uskaltaa uskoa siihen, että riittää.

Hauskat kuvitukset on tehnyt Cassandre Montoriolin.

More to read

Helmikuun helmet

Kirsikka Simberg

Mitä kuuluu helmikuu!

Kolme tapaa pukea Jokapoika-paita

Mia Frilander

Olemme Kirsikan kanssa Marimekon Jokapoika-paita faneja ja kun eräs lukija kysyi meiltä vinkkejä klassikkopaidan pukemiseen, otimme haasteen vastaan.

Musla Bloody Mary palm Springs minibaari

Minibaari

Kirsikka Simberg

Elin pitkään siinä (harha)uskossa, ettei hotellin minibaarista kannata syödä tai juoda mitään.

Muistotilaisuus kermajäätelölle

Katri Mutikainen

Itse tehty vegaanijäätelö on helppo ja herkullinen valmistettava.