Olen etsinyt täydellisiä mustia housuja viimeisen viiden vuoden ajan. (Olen myös ostanut ainakin yhtä monta hyvää mustaa housua, mutta mikään niistä ei ole ollut se täydellinen. Nyt uskon ainakin tietäväni, mitä etsin.) Etsintäni johdattivat minut äsken amerikkalaisen Elizabeth Suzann -vaatemerkin kotisivuille.

”We believe in mindful, careful consumption. In reducing waste, in creating long-lasting garments that serve many needs so you can buy fewer of them”, kirjoittaa team Elizabeth Suzann.

Tästä pidän, ajattelen. Ja tekin saatatte pitää, siksi päätin kirjoittaa merkistä. Elizabeth Suzannin perusti Tennesseessä asuva Liz ja kaikki vaatteet ommellaan Nashvillessä.

Elizabeth Suzannin nettisivut ovat aika ihanat ja sieltä löytää paljon infoa materiaaleista, valmistuksesta ja Lizin vaatefilosofiasta. Huomaan ajattelevani vaatteista osittain samalla tavalla kuin Liz.

”So often getting dressed is treated as an outcome, not a variable. The “look” is the result, rather than a tool for facilitating more important results. Results like your work, your day, your relationships, your mood.” 

Clothing can facilitate or hinder your work, and clothing can be a tool or a crutch.

Clothing is a facilitator – when comfortable pants let you bop around the studio working with complete freedom. Clothing is a shield – when dark colors and high necks provide you with a feeling of security on a day that you feel most vulnerable. For me, clothing is a tool. It’s a tool that brings me physical comfort and visual peace so I can work effectively and think creatively.”

Vaatteet ovat niin paljon enemmän kuin jotain, jolla peitämme itsemme. Hyvät ja toimivat vaatteet tekevät arjesta paremman. Hyvät vaatteet mahdollistavat, että pystymme tekemään työmme mahdollisimman hyvin, liikkumaan vapaasti, elämään elämäämme mutkattomasti. Huonot vaatteet rajoittavat, puristavat ja lamaannuttavat.

Vaatteet tuovat iloa ja esteettistä mielihyvää päivääni. Hymyilen, kun näen asun, jossa on harmoninen tai yllättävän väriyhdistelmän. Jos olen tyytyväinen asuuni, iloitsen, kun näen itseni peilistä. En niinkään ajattele, että hitsi kuinka hyvännäköinen olen. Ajattelen, kuinka ihanalta pellava ja villa näyttävät rinnakkain, tai kuinka paljon rakastan mustan ja ruskean yhdistelmää. Tarkastelen omieni ja muiden asujen värejä ja muotoja aika samalla tavalla kuin katson taidetta. Ympärilläni on jatkuvasti meneillä ihastuttava taidenäyttely.

Siksi hyvän asun voimaa ei tule aliarvioida. Mistä päästäänkin niihin täydellisiin housuihin, joita etsin. Tarvitsen housut, jotka auttavat minua arjessa. Ne eivät saa kiristää, eivätkä olla materiaalia, jota täytyy koko ajan teippirullata. Haluan housut, joihin voin luottaa joka aamu.

Ne ovat osa hyvän vaatekaapin vahvaa selkärankaa, johon voi aina tukeutua, kun maailma myllertää ympärillä.

Vaatekaapin selkäranka: täydellisiä perusvaatteita, jotka ovat aina muotia ja joita on helppo käyttää ja yhdistellä.

Viime aikoina joka-aamuinen pukeutumisrumba on ärsyttänyt ja olenkin käyttänyt neljä päivää peräkkäin samaa asua, koska olin siihen niin tyytyväinen. Harmittelen joka aamu, ettei minulla ole mukavaa mutta tyylikästä univormua, johon sujahtaa, vaan pitää käyttää aivoja ennen kello kahdeksaa aamulla. Tämän takia vaatekaapin selkäranka on taas kiinnostanut.

Löydettyäni Elizabeth Suzannen mietin, miltä tuntuisi ostaa vaatekaapin selkäranka yhdeltä merkiltä? Ajatus kutkuttaa. Jos olisin rikas tai minulla olisi todella paljon tahdonvoimaa, tekisin niin. Ostaisin kokonaisen perussetin yhdeltä minimalistiselta merkiltä ja tutkisin, kauan pystyn olemaan shoppailematta.

Onneksi tunnen itseni jo aika hyvin. Kyllästyisin seesteiseen univormuuni aika nopeasti ja kaipaisin pukeutumiseeni leikkisää luovuutta. Tässä minä ja Liz eroamme. Minä en halua, että vaatekaappini ainoastaan palvelee minua. Haluan myös, että se ruokkii mielikuvitustani. Haluan, että se on leikkikenttäni, jossa voin luoda hauskoja asuja, jotka saattavat olla vähän epämukavia. Ei haittaa, kunhan ne näyttävät upeilta.

Jonain päivinä viikosta haluan olla nainen, joka pukeutuu vain minimalistisiin luomupellavavaatteisiin, jotka tuntuvat hyvältä ihoa vasten ja hoitavat samalla sielua. Toisina päivinä haluan taas olla nainen, joka pukeutuu psykedeelisiin 70-luvun kutittaviin polyesteri-kaftaaneihin.

Niin se varmaan vain on, että mikään tai kukaan ei ole mustavalkoinen.

Mutta hitsi kuinka tekisi mieli ostaa pari vaatekertaa Elizabeth Suzannelta! Ne näyttävät niin mukavilta ja vain niiden katseleminen rauhoittaa sielua. Ajattelen heti: Jos pukeutuisin näin, löytäisinkö vihdoinkin mielenrauhan?

En varmaan.