Ikkunapaikalla

Vieraskynä

Vieraskynä | 12 toukokuun, 2018

Maailma muuttuu, minä en?

Muutama viikko sitten, lounaalta palatessamme, kysyin kolleegaltani, onko hänellä matkasuunnitelmia kesäksi? Oli, hän oli menossa käymään kotona Sveitsissä. Minimoidakseen hiilijalanjälkensä, hän on suunnitellut tekevänsä matkan laivalla ja junalla. Kolmen tunnin lennon sijaan matka kestää kaksi päivää.

Suunnitelma on mennä Helsingistä junalla Turkuun, sieltä laivalla Tukholmaan, Tukholmasta junalla Kööpenhaminaan ja sieltä junalla Baseliin. Matka on aikataulutettu tarkoin lounaita ja myöhäisiä illallisia myöten, jotta ylimääräistä odottelua ei kertyisi.

Suunnitelma kuulosti mielestäni järjettömältä.

Tai kuulosti kunnes sisäistin, että kolmen tunnin lennosta aiheutuu 0,26 tonnia hiilidioksidipäästöjä. Määrä vastaa vuoden lihansyöntiä. En tiedä mihin sitä voisi verrata, jotta asiasta saisi paremman käsityksen, mutta se on paljon. Lennon skippaaminen säästää siis huomattavasti luontoa. (Kuten myös kasvissyönti).

Kahden päivän matka laivalla ja junalla kuulostaa silti raskaalta ja tulee kalliimmaksi kuin lentäminen. Itse olisin valinnut lennon silmänräpäyksessä. Miksi? Koska tuntuu, että kahden viikon lomapäivistä neljän käyttäminen matkaan on hukkaan heitettyä aikaa. Tekeekö lentomatkan valitseminen minusta itsekkään? Ehkä, mutta aika on arvokasta, eikä menetettyä aikaa saa takaisin.

Mutta ei saa menetettyä ympäristöäkään.

Ja miksi matkaaminen tuntuu “hukkaan heitetyltä” ajalta? Sehän voi olla mielenkiintoinen, jännittävä ja inspiroiva. Helsinki-Basel matkankin varrella on monta mielenkiintoista kaupunkia. No, hankalan oloisen siitä tekee se, että määränpäähän koitetaan päästä mahdollisimman nopeasti. Kolleegani ei ole menossa reppureissulle, vaan kotiin näkemään läheisiään ja viettämään aikaa perheensä kanssa. Jotta matka olisi nautinnollinen, pitäisi sitä varten varata lisäpäiviä, joita voisi viettää matkan varrella olevissa kaupungeissa.

Olen kuitenkin vastuussa maailmasta, jossa elän, joten onko nyt todellakin niin, että “ei se määräänpää vaan se matka?”

Onhan se niin. Ja tällä hetkellä tuntuu, että olen saapunut elämäni matkalla siihen pisteeseen, että minun on tarkasteltava arvojani uudelleen. Mikä on minulle tärkeää? Ja mikä on tärkeää ympäristölleni? Ehkä elintärkeää? Luonnolle, ihmisille, eläimille, kaikelle elolliselle.

Huomaan olevani urautunut ajatusmallieni kanssa. Välillä tuntuu, ettei aivokapasiteetti riitä kaiken hälyn keskellä omien ajatusten tutkimiseen ja analysointiin, jotta pystyisin uudelleen arvioimaan omia toimintamallejani ja tapojani. Keskustelua on tärkeää pitää yllä, että kaltaiseni tajuavat muuttua.

En ole ekspertti ilmastonmuutos asioissa, tietoni on perustasoa. Uskon, että näemme paraikaa, mitä ilmaston lämpeneminen aiheuttaa ympäristölle. En tiedä voimmeko estää muutosta, mutta tiedän, että voin itse tehdä jotain asian eteen. Olisi kauheaa, jos jälkipolvet eivät pääsisi nauttimaan tästä luonnosta, josta itse olemme nauttineet.

Maailman laajuisesti vaakakupissa painaa kuitenkin aina se, miten yksilöt arvoittavat oman aikansa ja mihin tahtovat sen käyttää.

Vieraskynä: Tuukka Koivisto

Rebekka 12 toukokuun, 2018
Yhdyssanat!!! 🙈
Eveliina28 12 toukokuun, 2018
Hyvä teksti, enpä olis kiinnittänyt huomiota oikeinkirjoitukseen kun asia oli tärkeämpi. 🙂 kiva kun teille on tullut lisää kirjoittajia! Onko tää mysteerikirjoittaja kenties Tuukka?
- Minä 13 toukokuun, 2018
  Jep, samaa mieltä. En bongannut kuin kaksi yhdyssanavirhettä? Mielestäni peräti aika pikkumaista takertua tämänkaltaisen aiheen äärellä oikeinkirjoitukseen. Täytyy myös muistuttaa, että ihmisellä voi esim. olla lukihäiriö, jonka vuoksi oikeinkirjoitus ei vain mene nappiin.
  Mutta tosiaan, lentoasioita tullut mietittyä täälläkin päässä. Tärkeä aihe ja puhuttaa just nyt.
Emma Wilde 13 toukokuun, 2018
Lentoasiat on todella kartalla juuri nyt – ja hyvä niin. Lentäminen on arkipäiväistynyt niin kovaa vauhtia, että sen ympäristövaikutuksia ei tule edes ajatelleeksi. Toivottavasti lisääntyvä tietoisuus antaa sysäyksen juna-, laiva- ja erityisesti kotimaanmatkailulle! Suomessa on uskomattoman upeita paikkoja, joissa moni ei varmasti ole edes käynyt, tai joista edes kuullut.
Kiki 13 toukokuun, 2018
Kiitos hyvästä pohdiskelusta! Tuttu tuo ristiriitainen tunne. Olen täysin samaa mieltä, että keskustelua pitää jatkaa, sillä keskustelu aikaansaa sopivaa ”brainwashingia” ja toivottavasti ympäristöyställisempään suuntaan. Keep talking!
Emmi 13 toukokuun, 2018
Kiitos, että nostatte tämän aiheen esiin!

Matkustamisen ongelmallisuus ilmastonmuutoksen kiihdyttäjänä ahdistaa aivan hirveästi. Olen jo vähin äänin vähentänyt omat lentämiseni minimiin tämän takia.

Asia on kuitenkin monille, muuten hyvin tiedostaville ja eettisesti kuluttaville ihmisille punainen vaate. Ihmiset hermostuvat heti, jos puhuu omista ahdistavista tunteista aiheen suhteen. Ei ”niin voi ajatella”. Tai kiinnitytään sivuseikkoihin (esim. yhdyssanavirheisiin…) Tai aletaan perustella omaa lentelyä jollain myönteisillä vaikutuksilla, esim sillä, miten paljon ovat itse kehittyneet ihmisinä matkailunsa ansiosta. No voi olla, mutta ei se kyllä niitä CO2-päästöjä kompensoi kuin jossain toiveajattelumaassa…

Matkustaminen vaikuttaa olevan muuten fiksuille ihmisille sokea piste, jossa omaa vastuuta ei haluta yhtään miettiä. Mutta ei me vaan voida ikuisesti leikkiä, ettei juuri minun maailmanmatkaamisellani olisi aivan järkyttäviä haittavaikutuksia, joiden rinnalla jotkut jätteenlajittelut ei merkkaa yhtään mitään.

Kiistämätön tieteellinen fakta on kuitenkin se, että lentäminen on pitkälti pahinta mitä ympäristölle voi tehdä.
- A 14 toukokuun, 2018
  Hyvää pohdintaa sulla Emmi! Pitkälti samoja ajatuksia kuin itselläni, kommenttisi luin tietenkin vasta omani kirjoittamisen jälkeen. 🙂
A 14 toukokuun, 2018
Kiitos, että Muslassa tartutte tähänkin aiheeseen. Lentomatkailua koskevaa keskustelua olen odotellutkin, ja nyt taitaa olla aika. 🙂 Kasvissyönti ja veganismi ovatkin olleet pinnalla jonkin aikaa, mutta matkustelu on näyttänyt olevan jonkinlainen pyhä lehmä.

Itse olen lentänyt elämäni aikana verraten vähän, ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten 20-vuotiaana, kun lensin Lontooseen kahdeksan kuukauden au pair-pestiä varten. Sittemmin olen lomaillut kaikkiaan kolmessa eri maassa, joihin olen matkustanut lentäen. (Tosin ensi viikolla syntilistani karttuu, kun lennän Portugaliin siskoani tapaamaan. Välilaskuineen kaikkineen, shame on me.) En tietenkään lapsena ja teininä ollut erityisen ympäristötietoinen, vaan perheessämme ei yksinkertaisesti ollut tapana matkustaa lasten kanssa. Olenkin iloinen siitä, etten koskaan tullut oppineeksi lentomatkusteluun siinä mielessä, että se olisi minulle mitenkään tavallista. Toisaalta olen pikkiriikkisen verran pahoillani siitä, etten ehtinyt matkustaa silloin, kun se oli yksinomaan trendikästä hyvänmielen hommaa. Tarkoitan sitä, että nyt oman ja laajemmankin ympäristötietoisuuden lisäännyttyä koen huonoa omaatuntoa näistä pienistäkin lentämisistäni. Se kun ei ole mikään kansalaisoikeus, vaikka niin virheellisesti luulemme. Tällä pallolla toisaalta on monia paikkoja, jotka haluaisin nähdä ja kokea, ja matkailuhan tunnetusti avartaa. Kuitenkin on niin, että tapamme matkustaa on kestämätön. Ehkä tässäkin asiassa, kuten muussakin kuluttamisessa, olisi hyvä panostaa laatuun: yksi pidempi matka silloin tällöin lienee parempi vaihtoehto kuin useampi viikon tai viikonlopun kestävä lomaa muutaman kerran vuodessa. Lähimatkailu trendaa sekin, mikä on tosi hyvä juttu. Kaiken kaikkiaan meidän olisi ehkä hyvä opetella tyytymään vähempään. Riittääkö se, sitä on vaikea ennustaa.