Innostuin viime keväänä puutarhanhoidosta. Aloitin uuden harrastukseni lukemalla James Fentonin Garden from a hundred packets of seeds -kirjan. Kirjassa Fenton käy läpi 100 erilaista kasvia, jotka hän istuttaisi siemenestä puutarhaansa. Kirja on kiehtova ja suosittelen sitä lämpimästi kenelle tahansa puutarhuroinnista kiinnostuneelle.

Ylättävää oli, että kirjan ulkoasu ja taitto nostettiin tapetille heti alkupuheessa. Fenton kertoo ensimmäisen painoksen heikon myynnin johtuneen valtaosin siitä, että sen ulkoasu ja taitto tekivät kirjasta niin luotaan työntävän ja hankalan oloisen, ettei se houkutellut ihmisiä tarttumaan kirjaan kaupassa. Ne harvat jotka tarttuivat siihen, eivät kuulemma halunneet lukea kirjaa ensimmäistä sivua pidemmälle.

En ole nähnyt kyseistä painosta livenä, mutta olen nähnyt monta muuta kuvaukseen sopivaa teosta eri kirjakaupoissa, ulkomailla ja Suomessa – myös omassa kirjahyllyssäni. 

Garden from a hundred packets of seeds -kirjan uusi painos sen sijaan näyttää kutsuvalta.

Onnistuneimmat kannet pystyvät jotenkin kiteyttämään kirjan viestin. Suosittelen katsomaan aiheeseen liittyen Chip Kidin Ted Talk -videon. Kid on tehnyt vuosien saatossa lukuisia hienoja kirjan kansia, yksi niistä Michael Chrichtonin Jurassic Park -kirjan kansi. Kannen onnistuessa, lukija saattaa kirjaa lukiessaan miettiä ja tajuta kannen yhteyden kirjan sisältöön.

Mielestäni suunnittelijan ei koskaan pitäisi suunnitella kirjan kantta lukematta teosta ensin. 

Kirjan kannen suunnittelu on ymmärrettävästi tärkeää, kansi on yleensä se millä teos myydään kirjakaupassa. Harva kuitenkaan kiinnittää huomiota kirjan sisällön taittoon. Eikä pitäisikään, sillä hyvin taitettu sisältö tekee lukukokemuksesta vaivattoman. Vain taiton ollessa huono, lukija huomaa, että jotain on pielessä.

Fentonin uutta painosta on miellyttävä lukea. Kirjan fonttikoko on sopiva. Myös rivin pituus on hyvä: optimaalinen on noin 60-70 merkkiä riviä kohden. Sivujen marginaalit ovat toimivat – lukijan sormet eivät peitä tekstiä tämän pidellessä kirjaa käsissään. Leipäteksti kuljettaa lukijaa eteenpäin ja se onkin tunne, joka on minulle lukijana yksi tärkeimmistä: tunnen pääseväni eteenpäin. On rasittavaa viettää aikaa sellaisen kirjan parissa, jonka lukeminen tuntuu suossa rämpimiseltä.

Yritän parhaillani lukea Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä. Siitä ei tule mitään. Olen puolessa vuodessa päässyt eteenpäin noin 50 sivua. Tuntuu, että olisin lukenut jo ainakin 500 sivua. Kyseinen painos, joka on taitettu 80-luvulla, Björn Landströmin hienosta kuvitetusta kannesta huolimatta, on todella vaikeasti taitettu. Vaikka fontin koko on hyvä ja rivien pituus myös, marginaalit ovat auttamattomasti liian pienet. Sivut tuntuvat ahtailta, eikä lukemiseen pysty keskittymään, sillä teksti vilisee silmissä. Lupasin isoäidilleni jolta lainasin kirjan, että luettuani ensimmäisen osan loppuun, tulen käymään. Näyttää siltä, etten ole menossa Mäntsälään vielä pitkään aikaan.

Viimeisin kirja, jonka ulkoasusta olen itse ollut vastuussa ja jonka sisällön olen taittanut on Maria Veitolan kirjoittama, hänen kolumneista koostuva Veitola.

Veitolan kirja on taitettu Tiempos Text Regular -fontilla, 9pt fonttikoolla, 14pt rivivälistyksellä. Rrivipituus noin 66-69 merkkiä ja rivejä yhdellä sivulla 32.

Kirjan leipäteksti koostuu Marian kirjoittamista kolumneista viimeisen 20 vuoden ajalta. Kolumnit on taitettu klassisen kirjamaisesti. Niiden rinnalla kulkee Marian tänä päivänä kirjoittamia kommentteja ja ajatuksia liittyen kolumneihin. Kommentit eroavat klassisesta taitosta väriltään ja pyrkimyksellään rytmittää Marian “puhetta”.

Kirsikka vastasi kirjan kansikuvan suunnittelusta sekä taiton ja kirjan markkinoinnin taiteellisesta johtamisesta. Katri Kapanen kuvasi kannen.

Kansikuva on tarkkaan harkittu: kuvan värit ja  kuvattavan asu ja asento ovat huolellisesti valittuja. Kannen sommittelussa kuva on aseteltu poikittain, sillä Maria Veitola ei aina kulje normien viitoittamaa tietä, vaan tekee asiat omalla tavallaan. Halusimme kirjan ulkoasun ilmentävän tätä. Marian taustalle, vaaleaan kankaaseen, on viimeistelynä sokkopainettu jokaisen kirjan kolumnin nimi. Sokkopainon ansiosta kannen tunnelma on käsinkosketeltava.

Henkilökohtaisesti minua kirjojen lukeminen digitaalisilta laitteilta ei houkuta. Haluan fyysisen kirjan käsiini. Digitaalisessa muodossa kirjasta jää puuttumaan monta aistillista ominaisuutta. Kannen viimeistely, paperin sormituntuma ja painomusteen tuoksu ovat tärkeitä minulle. En voisi kuvitella itseäni rannalla Kindlen kanssa. Haluan, että sivuihin jää aurinkorasvan jättämät sormenjäljet. Tykkään myös Chip Kidin tavoin korvamerkata sivuja ja tehdä merkintöjä marginaaleihin, alleviivata lauseita, jotka puhuttelevat. Näin olen vuorovaikutuksessa lukemani kanssa.

Yhtiökumppanini lainasi minulta lomamatkalleen Malcom Gladwellin Tipping Point -kirjan. Se oli kuulemma matkan jäljiltä niin räjähtäneessä kunnossa, ettei sitä kehdannut palauttaa. Ei haitannut ollenkaan.

Haluaisin onnistua työni jäljellä antamaan lukijalle saman kokemuksen, jonka itse sain James Fentonin kirjaa lukiessani. En ole kuullut montaakaan kommenttia Veitola-kirjan taittoon liittyen, kanteen kylläkin. Otan sen merkkinä siitä, että taitto on onnistunut.