Juuri nyt vietetään lihatonta lokakuuta. Sen tarkoitus on kannustaa ihmisiä vähentämään lihansyöntiä ja kokeilemaan kasvispainotteista ruokavaliota kuukauden ajan.

Olen kasvissyöntiin taipuvainen, mutta syön aika ajoin myös lihaa. Kuukauden lihattomuus ei ole minulle mitenkään mahdotonta tai edes epätavallista ja on mielestäni hienoa, että on teemakuukausi, joka kannustaa ihmisiä kasvissyöntiin. Toivoisin vain, ettei se olisi lokakuussa. Nyt on nimittäin riistakausi parhaimmillaan.

Ostan todella harvoin kaupasta lihatuotteita, osaksi sen takia, että enoni metsästää ja saamme joka syksy hänen kauttaan peruran riistalihaa. Häneltä tilaamamme liha riittää meille aina vuodeksi eteenpäin.

Kokonainen peura saapuu meille lihalaatikoissa. Sieltä pilkon sen raaja kerrallaan pienempiin paloihin, jotka pakastetaan. Pilkkomiseen kuluu aikaa yleensä muutama päivä ja tehtävä on vaativa. Aikaa kuluu suhteellisen paljon, sillä haluan tehdä “perkaamisen” tarkasti, jotta saan talteen jokaisen hyödynnettävän osan.

Ensimmäisellä paloittelukerralla olin vasta-alkaja ja aikaa meni vielä huomattavasti enemmän kuin nykyään. Jouduin opettelemaan Hirvieläinten paloittelun ABC -kirjan avulla jokaisen lihasryhmän, niiden irrottamisen ja oikean leikkuutavan. Hyvän ulkofilepihvin voi tärvellä totaalisesti väärällä leikkuusuunnalla.

Nykyään en tarvitse enää opaskirjaa. Paistit, ulkofileet, ribsit, jauhelihaksi menevät osat ja osso buccot irtoavat siististi. Myönnän, etten edelleenkään selviydy täysin arvosanoin niskan irroittamisesta kaularangasta. Niskan irroitus on haastavaa ja yksi lihamestarin tutkinnon työnäytetehtävistä.

Kokonaisuudessaan perkaaminen saattaa kuulostaa kammottavalta, ja sitä se ehkä jollain tavalla onkin, mutta sen myötä minulle on kehittynyt aivan uudenlainen arvostus syömääni lihaa kohtaan. Eläimen kuolema ravinnoksi konkretisoituu vahvasti, kun käy läpi paloitteluprosessin.

En usko, että voisin päästä lähemmäs luomumpaa tai eettisempää lihan kulutusta, kuin syömällä peuraa tai hirveä, joka on elänyt vapaan elämän lähipelloilla ja metsissä.

Vuosien varrella tietoisuuteni siitä, mitä syön on kehittynyt huomattavasti. Muistan ajan, kun en voinut kuvitella syöväni ateriaa, jos se ei sisältänyt lihaa. 16-vuotiaana olin Englannissa perhetuttavieni luona vierailulla. He olivat kasvissyöjiä ja viikon mittainen vierailu oli shokki. Viidentenä päivänä valitin äidilleni heikkoa oloa ja sanoin, että minun oli saatava lihaa seuraavalla aterialla. Tuntuu ihan sanoin kuvailemattoman naurettavalta näin jälkeenpäin.

En tajua, mikä ympäristössäni ohjasi minut siihen ajatusmalliin, että liha on jotenkin välttämätöntä ja jonkinlainen aterian pääraaka-aine. Meillä kotona syötiin paljon kasviksia ja äitini ystäväpiiri koostuu hipeistä ja taiteilijoista, joiden arvomaailman takia takia kasvissyönti oli täysin normaalia.

Kai se oli vaan jotenkin äijää syödä lihaa ja piikitellä niitä, jotka olivat kasvissyöjiä. Ja kun katsoo ruokamainontaa, niin on se edelleenkin aika äijää grillata ja syödä lihaa. Ja se, miten tavoiteltavaa äijjyys on, on tosi hyvä kysymys nykymaailmassa.

Havahduin viime kesänä siihen, miten suuri bisnes grillaaminen on – etenkin lihan grillaaminen. Kesän tullen grillausmainontaa näkee kaikkialla. Sen ansiosta suomalaiset söivät viime vuonna noin 11kg makkaraa napaa kohden. Se tekee yhteensä noin 28 makkarapakettia. Sen päälle vielä kyljykset ja pihvit. Peräsuoli kiittää.

Ehdotan, että siirrämme lihattoman lokakuun kesälle ja kutsumme sitä kasvis-kesäkuuksi. Silloin olisi paljon paremmat kasvisraaka-aineetkin tarjolla, kuin lokakuussa, jolloin kannattaisi keskittyä pohtimaan lihan eettisyyttä ja laatua.

Odotan parhaillaan puhelua enoltani. Saattaa mennä vielä pari viikkoa, ennen kuin olen taas pöydän äärellä suorittamassa lihamestarin näytetyötä. Jos olet kuten minä (nykyään) ja syöt lihaa harvemmin ja haluat vaikuttaa ympäristöösi positiivisesti, nyt on aika googlata lähin riistalihaa myyvä tila ja laittaa tilaus sisään. Teet itsellesi ja ympäristöllesi palveluksen.

Hyvää liha-lokakuuta!