Vaihdoin viisi vuotta sitten kotikaupunkia. Pienessä hujauksessa muutin Australiasta Helsinkiin, koska minusta tuntui siltä. Olin viettänyt kymmenen vuotta ulkomailla surffaten, töitä tehden, syvästi rakastaen. Oli aika palata kotiin, mutta intuition johtama paluumuutto ja hyppy kuumalta rantahiekalta suomalaiselle katukivetykselle ei sujunut täysin ongelmitta.

Tuntui vaikealta tottua ikkunan ulkopuolella sykkivään kaupunkiin, raitiovaunun kolinaan ja hymyttömiin ihmisiin. Kaipasin kovasti merta. Olinhan viettänyt siellä suurimman osan ajastani urheillen, peloissani rukoillen ja ihastellen. Nyt yritin etsiä itseäni joogamatolta erilaisista lämpimistä saleista, mutta kaipasin jatkuvasti ulos. Katselin kaupunkia sen kaduilla kävellen ja mietin, mikä minut oli saanut palaamaan Helsinkiin. Mitä täällä oli tarkoitus tehdä?

Vietin vilkkaan sinkkukesän ja lopulta rakastuin. Seurasin uutta kumppania kuntosalille ja sain salilta uudet reidet. Sellaiset pyöreät ja voimakkaat. Takapuolenkin sain, otin siitä valokuvia. Laitoin sosiaalisen median postauksen yhteyteen häshtägin thighgap. Olin tylsistynyt. Aiemmin vedessä viettämiäni hetkiä ja surffaamisen huumaa ei voinut mitenkään korvata HIIT-harjoittelulla. 

Torstaisella galleriakierroksella tapasin sattumalta rullalautailevan kuvataiteilijan. Fabio kertoi minulle, että skeittari on henkilö, joka elää kaduilla. Tyyppi, joka tarvitsee päänsä alle vain laudan, laskeutuessaan lepoon keskelle metropolia. Jokin sisälläni liikahti. Minäkin halusin osaksi kaupunkia ja sen muotoja. Pieneksi kurbiksi Kampin torille! Salirakkaus jäi. 

Aloitin skeittaamisen hitaasti. Ilmoitin sosiaalisen median kautta olevani kiinnostunut rullalautailusta. Sain laudan. Suomalaisen semi-pron vanhan mallin, jossa oli muoviset, läpinäkyvät renkaat. Seuraavaksi löysin Kontulan skeittihallin. Luuppi tarjosi suojaa talven tuiskeelta, hiivin sinne viikoittain harjoittelemaan. Pikkuhiljaa uskalsin ottaa enemmän vauhtia, sain jopa muutaman hymyn toimiston ikkunan takaa. Pojat kannustivat, oli hyvä meininki.

Hymyilin takaisin jopa silloin, kun kaaduin pahasti ja mursin ranteeni. Voisitteko kutsua ambulanssin, pyysin, mutta en itkenyt. Hymyilin jälleen palatessani hallille puoli vuotta myöhemmin parantuneen värttinäluun kanssa. Pomminvarma nivelrikko, lääkäri myhäili viimeisellä kontrollikäynnillä. Katsokin, ettet kaadu uudestaan, sillä tuosta ei enää uutta kättä saa, muistan hänen sanoneen. Matkin häntä kimeällä äänellä kävellessäni ulos sairaalasta. Katsokin.

Olen nyt kaatunut aika monta kertaa uudestaan. Koko ajan hieman paremmin, vähän kovempaa ja pikkasen korkeammalta. Se tuntuu uskomattoman hyvältä! En vielä tohdi torkkua kaduilla, mutta minut löytää aika usein Eläintarhan betoniparkilta, Oodin edestä tai Itä-Helsingin pölyisiltä pikku plazoilta. Hinkkailen siellä useimmiten ihan samoja juttuja kuin viime vuonnakin, sillä 35-vuotiaana kehitys antaa välillä odottaa itseään.

Mutta minulle rullalautailussa ei oikeastaan ole edes kyse siitä, kuinka nopeasti voin päästä perille. Kerrankin on niin, ettei maalia ole. Ei loppusuoraa, ei ketään kannustamassa viimeisiä metrejä. On vain pieniä rajapyykkejä: ollie, rock to fakie, nollie revert ja erilaisia shuviteja. Elämä on matka, baby steps. 

Rullalautailu on harrastus, joka on antanut minulle enemmän kuin uskalsin pyytää. Ison määrän uusia ystäviä, muutamia murtuneita luita, lehden josta olen ylpeä ja neljä kaunista vuodenaikaa. Tutkin säätä samalla mielenkiinnolla kuin Australiassa, surffailen taipuisia kaaria ja hymyilen. Tunnen tuulen tuiverruksen hiuksissa, vapauden tunnen.

Välillä pelottaa ihan hirveästi, mutta rullaan silti kaupungin katuja päivittäin. Teen sen tarkkaavaisesti. Uskaltaisinko hypätä tuolta, pääseekö tästä alas, voisiko tuota pitkin liukua? Arkkitehtuuri muuttaa muotoaan, kaupunki sihisee elämää. Nyt se kuuluu minulle. 

Oma, vahva identiteetti, mutta hieman ohuemmat reidet. Sekin on OK.

Haluatko sinäkin aloittaa skeittauksen? Aloita täältä.

–––––

Elena Sulin on meribiologi, tutkija ja vapaa kirjoittaja, joka rakastaa skeittaamista ja lainelautailua.